Tänään Budapestin uinnin MM-kisoissa nähtiin loistava suomalaissuoritus, kun Mimosa Jallow selvitti tiensä 50 metrin selkäuinnin välieriin uudella suomenennätysajalla.

Jallow ui altaanmitan aikaan 28,05 ollen alkuerien 12:s. Jallowilla oli myös hallussaan aikaisempi 50 metrin selkäuinnin suomenennätys, jota hän paransi nyt sekunnin kymmenyksellä.

– Olen ihan häkeltynyt, kun uintini kulki noin kovaa jo aamulla. Starttini olisi voinut olla vielä parempi, muuten hyvä uinti. Uskon, että 28 sekuntia on mahdollista alittaa illan välierissä, Jallow kertoi Yle Urheilulle.