Suomen salibandymaajoukkue huipensi Puolassa World Gamesin turnauksen sunnuntaina pelattuun voitokkaaseen pronssiotteluun.

Tshekki jäi nuolemaan näppejään, sillä Janne Lammisen maali ja Miko Kailialan tyhjään rysään iskemä osuma riittivät numerollisesti varsin erikoiseen 2-0-voittoon. Peter Kotilainen merkkautti syöttöpisteet kumpaankin täysosumaan.

Erittäin tiukasta pronssiottelusta huolimatta muissa peleissä tasoerot repesivät käsittämättömän suuriksi. Esimerkiksi kolmen joukkueen alkulohkoissa viimeiseksi jääneiden Puolan ja USA:n maalierot olivat karut 1-17 ja 0-37.

Kaksi kertaa turnauksessa vastustajansa nollannut hallitseva maailmanmestari Suomi puolestaan voitti Wroclawissa kolme ottelua, mutta taipui eilisessä semifinaalissa Sveitsille selvin 2-5-numeroin.

Illalla finaalissa kohtaavat Ruotsi ja Sveitsi ovat paikkansa loppuottelussa ansainneet, sillä välierässä Tshekin 5-2-numeroin kaatanut länsinaapuri takoi jo alkulohkossa maalieroksi 23-0, Sveitsin vastaava oli 17-3.

Lajin seuraava suurturnaus pelataan vajaan puolentoista vuoden päästä. Praha isännöi vuoden 2018 MM-kisoja joulukuun alussa.