Ikaalisten Urheilijoiden Samuli Samuelsson sai Kalevan Kisoissa satasella mestaruuden lisäksi mieluisat bonukset: uuden ennätyksen 10,30 sekä seuralleen kaksoisvoiton.

Samuelssonin jälkeen hopean vei Otto Ahlfors, joka niin ikään juoksi ennätyksensä (10,44).

Samuelssonin kahdella sadasosalla aiempaa parantanut oma ennätysaika on myös kauden kotimainen kärkitulos ja kaikkien aikojen kotimaan tilaston neljänneksi nopein noteeraus. Samuelsson on saanut lähtöihinsä varmuutta, mikä näkyi myös Seinäjoella.

– Lähtökiihdytys oli ihan OK, kun olin Oton ja Ville (Myllymäen) kanssa ekat 40 metriä samoissa. Tiesin, että minulla loppu on vahva, ja oli itsevarmuutta siihen, etteivät he ohi tule lopussa. Tuntui tosi vahvalta tuo vika 30 metriä, olisi kiva nähdä väliaikoja – oli varmasti yksi parhaista loppujuoksuistani, Samuelsson sanoi iloisena.

Viime viikolla 22-vuotiaiden EM-kilpailuissa pinkonut nuorukainen koki olevansa kisarupeamasta tarpeeksi palautunut.

– Itsevarmana lähdin, olen selkeästi nousukunnossa, Samuelsson sanoi.

Naisten satasella JKU:n Hanna-Maari Latvala vei mestaruuden ajalla 11,59. Maria Räsänen ja Milja Thureson olivat muut mitalistit.

– Perusjuoksu. Alku ei ehkä toiminut ihan niin hyvin, ei ollut ihan niin aggressiivinen kuin koitin sen rakentaa, mutta sitten lopussa pääsin juoksun päälle ja mukavaan lentoon. Kovempaa olin suunnitellut meneväni, Latvala naurahti.

Hän juoksee Seinäjoella myös 200 metriä, josta haussa on mestaruuden lisäksi selkeää aikaparannusta.

Lampinen jahtaa tuplaa, Mustolalle uran kolmas kulta

KU-58:n Ville Lampinen vei miesten 400 metrillä mestaruuden kauden parhaalla ajallaan 48,20. Hopealle pinkonut HKV:n Tommi Mäkinen juoksi ennätyksensä 48,49.

– Kaksi nelkkua tätä ennen, kaatosateessa Amerikassa ja neljän asteen lämpötilassa Turussa. Aika oli toissijainen tänään, Lampinen sanoi.

Lampinen tavoittelee Seinäjoella tuplaa, sillä hän juoksee myös 800 metriä. Tuplassa hän onnistui myös viime vuonna.

– Saa olla hereillä, hän ounasteli kasin kilpailua.

Naisten ratakierroksen mestariksi pinkoi Kalajoen Junkkareiden Katri Mustola, jolle mestaruus oli uran kolmas Kalevan Kisoissa. Se tuli ajalla 54,40, joka on myös kauden kotimainen kärkitulos. Hopeaa vei Hilla Uusimäki (55,44) ja pronssin Jeanine Nygård (55,60).

– Työvoitto ja hienolta tuntuu, Mustola sanoi.

Hän juoksee Kalevan Kisoissa myös 200 metriä.

Muita tuloksia ja raportteja näet täältä.

Lähde: SUL