Mikkelin Kilpa-Veikkojen Jessica Kähärä jatkoi suomalaisyleisurheilijoiden mitaliputkea Nuorten Olympiafestivaaleilla Unkarin Györissa, kun hän otti kolmiloikassa pronssia.

Kähärä, 15, hyppäsi parhaallaan 12,85. Kilpailu käytiin voimakkaassa myötätuulessa, ja Kähärän parhaassa hypyssä tuuli oli 4,3 metriä sekunnissa.

Kilpailun voitti odotetusti Espanjan Maria Sophia Vicente Garcia, joka hyppäsi 13,72. Kähärä jäi hopeasta vain kaksi senttiä.

– Tiesin, että on saumat toiset tai kolmanneksi. Espanjalainen oli niin kova, että siihen ei ollut saumoja. Tiesin, että mitali voi tulla, jos oikein hyvin lähtee. Sieltä se sitten tuli, Kähärä sanoi iloisena.

Kähärän paras tulos syntyi kolmannella kierroksella. Sarja kokonaisuudessaan oli 12,12 (+6,2)-12,25 (+3,4)-12,85 (+4,3)-12,35 (+3,9)-X (+7,5)-12,77 (+5,1).

– Kaksi ekaa hyppyä olivat aika huonoja, kolmas lähti tosi hyvin. Viides oli hyvä, mutta toinen loikka petti ja hyppy meni läpijuoksuksi. 13 metriä olisi kiva rikkoa loppukaudella,

Kähärä kilpailee Györissa vielä lauantaina korkeuden finaalissa.

– Siinä yritetään taas mahdollisimman hyvin pärjätä. Korkeudessa on vielä tekemistä vauhdin kanssa, kolmiloikkaa tällä hetkellä mieluisampana lajina pitävä Kähärä sanoi.

Lähde: SUL