Suomen lentopallomaajoukkue jatkaa valmistautumistaan kohti elo-syyskuussa pelattavia EM-kisoja kotimaassaan harjoitusotteluiden muodossa.

Jokaisissa EM-kisoissa vuodesta 2007 lähtien pelannut ja nyt jo kuudensiin kisoihin peräjälkeen valmistautuva Suomi kohtaa Kuopiossa tällä viikolla Saksan ja ensi viikolla Kuortaneella Slovakian.

Puolan EM-kisakoneeseen joukkue nousee vajaan kahden viikon kuluttua maanantaina.

– Olen älyttömän iloinen, että saatiin Saksa tänne meidän kanssamme. Joukkueeseen on tullut takaisin huippukova hakkuri Georg Grozer, joten Saksalla on tosi kova nippu kasassa, päävalmentaja Tuomas Sammelvuo sanoo Suomen Lentopalloliiton nettisivuilla.

Sammelvuon mukaan on joukkueelle on erittäin tärkeää päästä pelaamaan Saksan kaltaista maata vastaan.

– Kuortaneella on jo leireilty pitkä tovi ja nyt on hyvä lähteä täältä vähäksi aikaa ja pelata kaksi todella kovaa ottelua Kuopiossa. Toivottavasti sinne saadaan upeat tapahtumat ja paljon yleisöä paikalle.

Torstain ja perjantain otteluiden jälkeen suomalaismiehistö palaa Kuortaneelle.

– Huippuvire on tähdätty Puolaan ja vielä ei ole tarkoitus olla ihan terävimmässä iskussa. Harjoittelua jatketaan tiukasti ja ensi viikolla Sastamalassa pelattavat ottelut Slovakiaa vastaan antavat lisää pelituntumaa.

Sammelvuo on ilmeisen tyytyväinen leirityksen antiin. Muutoksiakin on tapahtunut.

– Leiritys on mennyt hienosti ja joukkue on hyvässä vireessä. Harjoittelussa ja päivärytmissä on hiukan tehty muutoksia entiseen ja on etsitty uusia tapoja tehdä asioita. On tärkeää pystyä uudistumaan, Sammelvuo iloitsee.

Lentopallomaajoukkue kohtaa kisojen alkulohkossa Viron (24.8.), Puolan (26.8.) ja Serbian (28.8.).