Mitä muuta voi päätellä, kun seuraa median kiinnostusta EM-kilpailuihin valmistautuvaa lentopallomaajoukkuetta kohtaan?

Suomi pelasi viikonloppuna viimeiset kisoihin valmistavat maaottelunsa Slovakiaa vastaan Sastamalassa. Suomen Yleisradio ei katsonut aiheelliseksi näyttää live-kuvaa otteluista missään jakelukanavassaan – ei televisiossa, ei internetissä.

Sastamalassa kuulin, että Suomen lentopallojournalismin Grand Old Man, Jari Perkiö, ei ole lähdössä Puolaan EM-kilpailuihin. Perkiö on yleensä raportoinut ansiokkaasti paikan päältä muun muassa Ilta-Sanomille ja Urheilusanomille (nyk. Urheilulehti). Nyt kukaan hänen toimeksiantajistaan ei yksin tai yhdessä maksa Perkiön kisarupeamaa.

Viime tiistaina kävin Kuortaneella haastattelemassa maajoukkueen jäseniä EM-kisoihin liittyen. Joukkueen iltaharjoitus oli monelle tapaa mieleenpainuva kokemus. Sain nimittäin seurata suurimman osan treeneistä Kuortaneen lentopallohallissa ypöyksin.

Hallin ovet olivat auki, ja medialle oli jopa erikseen esitetty kutsu saapua paikalle. Yle ja Helsingin Sanomat sentään kävivät Kuortaneella aamupäivällä. Iltatreenien loppuvaiheessa yksi arviolta 15–16-vuotias poika oletettavasti vanhempineen tuli imemään arvokasta oppia maan parhaiden lentopalloilijoiden treenaamisesta.

Johtopäätös on selvä: lentopallomaajoukkue on yksinkertaisesti liian hyvä.

Maajoukkue matkustaa maanantaina kuudensiin peräkkäisiin EM-kilpailuihin. EM-putki on katkeamaton vuodesta 2007 alkaen. Välissä maajoukkue pelasi vuonna 2014 MM-kilpailuissa. Tämä on Suomen kokoiselle maalle käsittämättömän hieno saavutus.

Mutta samalla Suomen parhaan palloilumaajoukkueen arvokisapaikka on joidenkin medioiden silmissä jo itsestäänselvyys. Harjoitusten, harjoitusotteluiden tai edes itse kisojen seuraamisella paikan päällä ei koeta olevan sellaista lisäarvoa, että siihen kannattaisi käyttää resursseja.

Toisin sanoen: ei kiinnosta.

Maajoukkue on totisesti onnistunut tekemään itsestään suuren dilemman.

* * *

Otetaanpa vastapainoksi sellainen erittäin kuvitteellinen tilanne, että Suomen jalkapallomaajoukkue olisi selviytynyt arvokisoihin.

Ilta-Sanomissa tapeltaisiin kisoihin lähtevien kahden toimittajan paikoista, ja lohdutukseksi ainakin viisi eri skribenttiä pääsisi vuorollaan seuraamaan Huuhkajien vierasharjoitusotteluita. Muutamaa kerrosta ylempänä Hesarin kokeneet päällikötkin kiinnostuisivat yllättäen taas jalkapallosta ja änkeytyisivät kisakoneeseen. Myös Tyrvään Sanomat yrittäisi saada toimittajalleen paikan kisojen lehdistökatsomosta. Yle kiertäisi kuukauden ajan jokaisessa Huuhkajien harjoituksessa ja treenipelissä kolmen lähetysauton ja neljän studioasiantuntijan voimin.

Onneksi tämä on täysin hypoteettinen skenaario.

Ja niille, joiden mielestä lento- ja jalkapalloa on turha verrata, tiedoksi: ei ole. Niitä juuri pitää verrata. Ne ovat globaalisti kaksi harrastetuinta pallopeliä, ja 2010-luvun alussa tehdyn tutkimuksen mukaan lentopallolla on maailmanlaajuisesti jopa enemmän harrastajia. Vielä tuolloin myös Kansainvälisellä lentopalloliitolla oli enemmän jäsenmaita kuin futisliitto FIFAlla. Tällä hetkellä lentopallon maailmanrankingissa on listattu 163 maata, jalkapallossa 211.

Lentopallon tuoreimmassa maailmanrankingissa Suomi on sijalla 18 ja listan yhdeksänneksi paras eurooppalainen joukkue. Huuhkajat on FIFA-rankingissa sijalla 110. Myös parhaillaan EM-kilpailuihin valmistautuva koripallomaajoukkue, Susijengi, on maailmanrankingissa sijalla 32.

On perin kummallista, että näistä juuri lentopallomaajoukkue on jatkuvasti vähäisimmän mediakiinnostuksen kohteena.

Vaikuttaa todellakin siltä, että lentismaajoukkue on tähän maahan liian hyvä.