KUORTANE. Lentopallomaajoukkueen hakkuri Olli-Pekka ”Lelu” Ojansivu on mies, jota eivät harjoituspelit tai muu ”turha nyhrääminen” juuri sytytä. Mutta kun tosipelit, esimerkiksi arvokisat, alkavat, Ojansivu roihuaa usein ilmiliekeissä.

Alkuviikolla EM-kisoihin valmistavalla leirillä Kuortaneella Ojansivu oli silminnähden malttamattomalla mielellä. Mies ei jaksaisi millään odottaa torstaihin, jolloin EM-kisat käynnistyvät Suomen osalta Gdanskissa ottelulla Viroa vastaan.

– Kyllä tässä odotetaan, että pääsisi pelaamaan. Olisi kiva päästä sinne Puolaan jo. Sehän tässä kivointa on, se pelaaminen, Ojansivu sanoi SuomiUrheilu.comin haastattelussa.

Suomi osallistuu nyt jo kuudensiin peräkkäisiin EM-kilpailuihin. Vuodesta 2007 alkaen Suomi on osallistunut joka kerta kyseisiin karkeloihin. Maajoukkueen paikka Euroopan valioiden joukossa onkin monien silmissä jo ikään kuin itsestäänselvyys, rutiinisuoritus.

Suomen paras saavutus EM-areenalla on vuoden 2007 neljäs sija. Sen jälkeen sijoitukset ovat olleet 12., 8., 8. ja 12:s. Tietysti joukkuekin haluaa enemmän.

Tällä kertaa 16 joukkueesta 12, eli jokaisen lohkon kolme parasta, selviytyy jatkopeleihin. Suomi kohtaa omassa lohkossaan Viron, kisaisäntä Puolan sekä Serbian. Puola on hallitseva maailmanmestari, Serbia voitti Maailmanliigan 2016 ja Virokin tekee vahvaa nousua Euroopan huipulle. Viron tason noususta kertoo, että maa voitti kesän Maailmanliigassa kolmosryhmän ja jätti taakseen mm. Saksan ja Espanjan.

– Euroopan taso on ihan s****nan kova, kun vertaa vaikka MM-kisoihin. Tuolla ei ole yhtään huonoa joukkuetta tai helppoa peliä, Ojansivu muistuttaa.

Suomen maajoukkueessa on tapahtunut viime vuosina jonkinasteinen sukupolvenvaihdos. Muutaman vuoden takaisesta runkoryhmästä poissa ovat mm. veljekset Matti ja Mikko Oivanen, Urpo Sivula, Mikko Esko ja Olli Kunnari. Näiden tilalle on noussut ja nostettu useita vasta noin parikymppisiä pelureita.

– Onhan meillä aika paljon nuoria ja kokemattomia jätkiä. Nyt on mukana aika monta pelaajaa, jotka eivät ole koskaan olleet arvokisoissa, Ojansivu miettii.

– Mutta se on fakta, että meidän pitäisi yrittää kasvaa. Pitäisi tehdä muutakin kuin vain päästä kisoihin. Se, että voitetaan joka kerta Portugali karsinnoissa, ei pidemmän päälle riitä, Ojansivu ruotii.

Profiililtaan nykyinen maajoukkue ja esimerkiksi vuoden 2007 kisoissa pronssista taistellut joukkue ovat aivan erilaisia.

– Jos vertaa siihen joukkueeseen, ero on valtava. Silloin kaikki pelaajat tulivat Euroopan huippuseuroista. Eurooppaan pääseminen olisi elinehto nykyisillekin maajoukkueäijille, että kaikki saisivat kovia pelejä, Ojansivu tietää

– Mutta ihan hyvin ollaan klaarattu hommat tähän asti, ja melko kivuttomasti tämä siirtymä tai sukupolvenvaihdos on mennyt. Ja ainakin vielä mahdutaan Siltalan (Antti) kanssa jengiin!

Lue lisää lentopallomaajoukkueen kuulumisista ja valmistautumisesta EM-kilpailuihin SuomiUrheilu.comista huomenna. EM-kilpailut käydään Puolassa 24.8.-3.9. Suomen ottelut alkulohkossa: 24.8. Suomi–Viro, 26.8. Suomi–Puola, 28.8. Suomi–Serbia.