Tennistähti Maria Sharapova on kertonut tuntemuksistaan ollessaan pelikiellossa dopingrikkeen vuoksi.

Sharapova jäi alkuvuodesta 2016 kiinni meldoniumin käytöstä. Kyseinen aine tuli kielletyksi saman vuoden alussa.

Venäläinen on kärsinyt 15 kuukauden mittaisen kilpailukieltonsa. Pian hän pelaa Gran Slam -turnauksessa, US Openissa, ensimmäisen kerran yli puoleentoista vuoteen.

Sharapova kirjotti Players’ Tribunessa suhteestaan tennikseen.

– Kun kyseessä on tennis, hyvässä tai pahassa, niin vain yksi asia on varmaa. Minulla on ollut sitä ikävä. Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet kovia, paljon rankempia kuin olisin voinut koskaan aavistaa, Sharapova kuvaili.

– Intohimoni peliä kohtaan ei horjunut. Jos mahdollista, niin se kasvoi vain vahvemmaksi, hän jatkoi.

Sharapova on saanut osakseen äänekästäkin kritiikkiä muilta pelaajilta.

– Olen tietoinen siitä, mitä monet ovat sanoneet ja kuinka kriittisiä he ovat olleet. Jos on ihminen ja rinnassa sykkii sydän, niin en usko tuollaisten asioiden sivuuttamisen olevan mahdollista, Sharapova totesi.