USA:ssa opiskelevat Juuso Kahlos (-5) ja Karina Kukkonen (par) saavuttivat lauantaina HGK:n kentällä Talissa uransa suurimmat ykköstilat.

The Finnish Amateurin voittotaisto käytiin molemmissa sarjoissa lopulta kotimaisten pelaajien kesken.

Naisten kilpailussa Oulun Golfkerhon Karina Kukkonen nousi kärkeen jo avauskierroksella. Kolmannella kierroksella Aura Golfin Daniella Barret kipusi ohi jo toisen reiän jälkeen. Tilanne eli loppuun asti. Barrett oli edellä vielä 15:lla tekemänsä birkun ansiosta.

– Olin tehnyt 16:lla birdien toisella kierroksella. Päätin, että nyt mennään samalla taktiikalla. Avaukseni päätyi kahteen metriin ja putti putosi, Kukkonen kertoi käänteestä joka jatkui seuraavalla reiällä.

Barrettin lähestyminen noin 35 metrin matkalta bunkkerista leijaili takametsään. Vaikka turkulainen rakensi sieltä näyttävän up & downin ja bogeyn, parin tehnyt Kukkonen pääsi niskanpäälle.

Viimeisellä molemmat tekivät birdien, eroa jäi lyönti Kukkosen hyväksi.

– Minulla meni alkukierroksella peli jo ajatuksentasolla kyttäilyksi Daniellan ja Anna Backmanin kanssa. Päästin tästä irti, aloin pelata tulosta ja se toi voiton. Oli kyllä lopussa kihelmöivän jännittävää, Kukkonen analysoi tapahtumia.

Voiton merkitys oli Kukkoselle luonnollisesti suuri.

– Urani paras voitto, ehdottomasti. Loukkaantumisia on ollut niin paljon, selkävaivoja enimmäkseen jo vuosia. Nyt olen saanut treenata pari viikkoa ilman kipuja. Svingaaminen on ihan eri tuntuista.

Miehissä Argentiinan Andres Gallegos jakoi johtopaikkaa ensimmäisen ja toisen päivän jälkeen, jolloin rinnalle oli noussut Pickalan Juuso Kahlos. Voittotaistossa oli vankasti mukana myös lauantaina edellisten kanssa viimeisen ryhmän muodostanut Martin Plukka.

Gallegos jäi kilpakumppaneilleidensa varjoon sisääntulossa. Kahlos ja Plukka olivat 13:n jälkeen tasoissa.

Plukan toinen lyönti osui 14:lla viheriön vieressä olevan bunkkerin takana olevaan kaivonkanteen. Pallo pomppasi vauhdilla ylös ja eteen, kentän rajojen ulkopuolelle. Kotikentällään pelannut Plukka teki triplan.

Kahlos pääsi karkumatkalle, jonka hän piti samansuuruisena loppuun asti.

– Makealta voitto tuntuu, sehän on selvä. Harmittaa oikeasti Martinin huono tuuri. Talissa pelaaminen oli makoisaa myös siksi, että viheriöt oli saatu mainioon kuntoon. Tästä isokäsi kenttämestarille ja hänen joukoilleen.

– Olen saanut kesän aikana ryhtiä pelaamiseen. Selänne & Piltz Akatemia on ollut isossa roolissa. Mika Pilzin kanssa keskustelut ovat avartaneet ja antaneet perspektiiviä sille, mitä peliltäni tavoittelen. Motivaatio on taas kohdallaan, Kahlos kuvaili.

(Lähde: Golfliitto)