Suomen ampumahiihdon keulakuva Kaisa Mäkäräinen katsoo innoissaan kohti uutta kautta. Harjoituskausi on sujunut hyvin ja valtaosin terveenä, joskin touko-kesäkuussa iski erikoinen vaiva hengitystieheiden infektion muodossa.

– Yskin monta viikkoa, ja kesäkuun loppuun asti puhuin sellaisella viskibassolla, Mäkäräinen naureskeli Ilta-Sanomien haastattelussa.

Ampumahiihdon maailmancupin alkuun on aikaa vielä noin kuukausi, kunnes kausi ammutaan käyntiin Ruotsissa. Maaliskuussa Kontiolahdella kisataan maailmanmestaruuspokaaleista Mäkäräisen kotimaastoissa.

31-vuotias suomalainen on cupin kokonaiskisan hallitseva mestari, mutta MM-paineita Joensuussa asuva vauhtihiihtäjä ei suostu itselleen ottamaan.

– En missään nimessä ota harteilleni vastuuta MM-kisoista. Vastuu on ihan muilla kuin minulla. Tapahtuma ei voi olla minun menestykseni varassa, Mäkäräinen huomautti Helsingin Sanomille.