Krista Pärmäkoski kuuluu Suomen Falunin MM-joukkueen niihin jäseniin, joilta arvokisamitali vielä puuttuu – ja samalla niihin, joille sen ottaminen nyt on ainakin mahdollisuuksien rajoissa.

Pärmäkoski myöntää YLE Urheilun haastattelussa, että helpolla kaivattu mitali ei nytkään irtoa, mutta tavoitteistaan hän ei suostu tinkimään. Norjalaiset ovat koko kauden olleet vahvassa iskussa.

– Toisaalta on ehkä helppoakin lähteä heitä vastaan hiihtämään. Ennakkosuosikin paineita ei ole harteilla. Toisaalta he ovat todella kovia urheilijoita. Vaatii ehkä heidän pientä epäonnea ja meidän superonnistumista, että pystyy sen mitalin ottamaan. Pitää uskoa unelmiin vielä tässä vaiheessa, Pärmäkoski sanoi YLE Urheilulle.

Oma ohjelma Falunissa Pärmäkoskella on ainakin kisojen alun osalta selvä.

– Avaan kisat lauantaina yhdistelmäkilpailussa. Se on varmasti yksi päämatkoistani ja toinen on vapaan kymppi tiistaina. Niihin ainakin panostan ja sitten katsotaan mitä matkoja on vielä tarjolla.

– Normiviesti on omassa kalenterissa ylhäällä. Olisi mukava päästä sitä hiihtämään, mutta mennään kaksi kisaa ensin ja katsotaan sitten mikä oma kunto on.