Käsipalloseura Riihimäen Cocks on edennyt EHF Challenge Cupin kahdeksan parhaan joukkoon. Cocks pudotti neljännesvälierissä israelilaisen H.C. Holonin jatkosta kahden ottelun yhteistuloksella 75-52. Cocks oli israelilaisvieraitaan parempi molemmissa Hyvinkäällä viikonloppuna pelatuissa otteluissa voitettuaan ensin lauantain ottelun lukemin 35-28 ja murskattuaan vastustajansa sunnuntaina maalein 40-24.

Cocksin päävalmentaja Kaj Kekki oli luonnollisesti tyytyväinen mies puolivälieräpaikan varmistuttua. Parannettavaakin joukkueelle silti vielä jäi.

– Lauantaina oli aika hermostunutta peliä, sunnuntaina teimme paremmin töitä joukkueena. Sunnuntain tulos oli sellainen, jota odotin molemmista peleistä, Kekki kertoi Cocksin tiedotteessa.

EHF Challenge Cupin puolivälieräparit arvotaan tulevana keskiviikkona Euroopan Käsipalloliiton päämajassa Wienissä. Viime kaudella Cocks putosi Challenge Cupissa jatkosta juuri puolivälierävaiheessa hävittyään serbialaiselle RK Metaloplastika Sabacille niukasti kahden ottelun yhteismaalein 43-42.