Kauden 2014-15 käsipallon naisten SM-sarjan päätöskierros pelattiin keskiviikkona 4.3. ja jo ennakkoon tiedossa oli melkoista draamaa. Päätöskierrokselle lähdettiin HIFK:n johdolla, mutta SIF ja Dicken vaanivat vain pisteen päässä.

SIF pelasi ottelunsa Spartaa vastaan aiemmin ja 29-26 voitto nosti siuntiolaiset hetkeksi kärkipaikalle. Ratkaisut nähtiin kuitenkin HIFK:n ja Dickenin keskinäisessä kohtaamisessa. Dicken johti ottelua tauolla jo viidellä maalilla, mutta HIFK puristi toisella jaksolla ohi ja 30-27-voittoon.

Näin HIFK vei runkosarjan ykkössijan ja kakkoseksi päätyneen SIF:n kanssa jatkaa suoraan välieriin. Ensi tiistaina 10.3. käynnistyvissä puolivälierissä Dicken kohtaa BK-46:n ja Sparta ÅIFK:n.

Myös miesten SM-liigan runkosarjan voitto ratkesi keskiviikkona, kun Cocks kukisti kotonaan BK-46:n ja näin hallitseva mestari nappasi jälleen runkosarjan ykköstilan ennen Dickeniä. SM-liigassa on pelaamatta vielä kahdeksan ottelua ja runkosarja päättyy lauantaina 14.3.