Helsinkiläinen Dicken vei käsipallon naisten Suomen mestaruuden kaudella 2014-15 kaatamalla tiistaina Helsingin Urheilutalolla HIFK:n viidennessä ja ratkaisevassa finaaliotteluissa. Lukemat tiistain ottelussa olivat Dickenin hyväksi 29-24 (12-11).

Dicken johti finaalisarjaa jo 2-0, mutta hallitseva mestari HIFK taisteli ja venytti sarjan viidenteen otteluun saakka. Täyden katsomon (lähes 900 katsojaa) edessä pelattu viimeinen finaali ratkesi vasta toisen erän jälkimmäisellä puoliskolla, joten mestaruudesta taisteltiin todella loppuun saakka.

Dicken kirkasti viime kauden hopeamitalinsa kultaisiksi ja vei Suomen mestaruuden 20 vuoden tauon jälkeen. Samalla Dicken katkaisi HIFK:n kolmen mestaruuden putken. Mestaruus on Dickenille kaikkiaan kymmenes ja mestaritilastossa Dicken pitää kakkossijaa 28 mestaruutta voittaneen HIFK:n jälkeen.

Tiistain finaaliotteluun päättyi myös päävalmentaja Jani Vaskolan kolmivuotinen projekti seuran peräsimessä. Tavoitteena oli Dickenin nostaminen takaisin huipulle naisten käsipallossa ja mestaruus kruunasi tämän kolmivuotisen kauden. Dickenin valmennusvastuuseen ensi kaudelle nousee Thomas Hivert.