Rytmisen voimistelun naisten maajoukkue saavutti 2-ottelussa sijan 11 Pesarossa, Italiassa kilpaillussa maailmancupissa. Yhteensä 20 maan joukossa Suomi jakoi 11. sijan Japanin kanssa Venäjän, Italian ja Espanjan valloittaessa kärkisijat.

– Joukkue pääsi molemmissa ohjelmissaan lähelle tämänhetkistä harjoitusmaksimia. Stabiilit suoritukset olivat tärkeä askel tässä kauden vaiheessa. Seuraavaksi panostetaan entistä vahvempaan esittämiseen, heittojen korkeuteen ja yhtäaikaisuuteen, veti suoritukset yhteen joukkueen valmentaja Laura Ahonen Voimisteluliiton tiedotteessa.

Maajoukkueen seuraava kilpailu on GP-kilpailu Israelin Holonissa toukokuun puolessa välissä.

– Iloisella mielellä eteenpäin, Ahonen jatkoi.

Pesarossa joukkueessa voimistelivat Riikka Kangas, Sonja Kokkonen, Elina Koprinen, Iina Linna ja Aino Purje. Joukkuetta valmentaa Ahosen lisäksi Anna Airaksinen.

Nuoret finaaliin

Pesaron maailmancupin yhteydessä kilpaillaan jälleen myös kansainvälinen kilpailu, jossa nuorten sarjassa Tatjana Golovinan valmentama nuorten maajoukkue teki palloilla kaksi vakuuttavaa suoritusta ja selviytyi hienosti sunnuntain finaaliin 2-ottelun sijalta kahdeksan. Joukkueessa voimistelivat Julia Laine, Milja Närevaara, Ada Oikari, Juulia Vainio ja Amanda Virkkunen.