Käsipallon Suomen mestaruuden kolmannen peräkkäisen kerran keväällä voittanut Cocks on koonnut joukkueen tulevalle kaudelle ripeää tahtia. Riihimäkeläisten joukkue tulevalle kaudelle saatiin valmiiseen muotoon jo toukokuun puolella.

Cocksin joukkueen jätti kauden jälkeen seitsemän pelaajaa ja uusia pelaajia on tullut ryhmään kuusi.

Viimeisimpänä hankintana Cocks julkisti valkovenäläisen Andrei Kaliarovichin tulon joukkueeseen. Vasemman pakin tontilla operoiva Kaliarovich siirtyy SKA Minskista, josta jo aiemmin siirtyi viivamies Yury Lukanchuk. Kolme vahvistusta Cocks hankki HC St. Petersburgista ja lisäksi oikea pakki Mirza Mimic siirtyi HIFK:sta Riihimäelle.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että sekä kaikki uudet että lähteneet pelaajat ovat ulkomaalaisia, joten Cocksin kotimainen runko pysyi muuttumattomana. 20 pelaajan ryhmästä 11 on suomalaisia.