Riikka Lehtosen ja Taru Lahden urakka Moskovan Grand Slamissa jatkui torstaina alkulohkon päätösottelulla amerikkalaisparia Jennifer Kessy – Emily Day vastaan.

Keskiviikkona jatkopaikan varmistaneet suomalaiset eivät pystyneet tällä kertaa yllätykseen ja hävisivät ottelun lukemin 17-21, 17-21. Vastustajaparista Kessy on hallitseva maailmanmestari sekä Lontoon olympiahopeamitalisti.

Perjantaina alkavien jatkopelien ensimmäisellä kierroksella Lehtonen ja Lahti kohtaavat Katrin Holtwickin ja Ilka Semmlerin. Turnauksessa kakkoseksi sijoitetut saksalaiset ovat pelanneet yhdessä vuodesta 2006 lähtien. Lisäksi he ovat esiintyneet yhtäjaksoisesti FIVB:n World Tourin pääsarjassa jo kahdeksan vuoden ajan.

Suomalaispari on varmistanut jo tässä vaiheessa turnauksessa vähintään 17. sijan ja uran parhaat 480 rankingpistettä. Pudotuspeleissä vain voittajapari selviää jatkoon.

Lähde: Beach volley -tiedotus