Louna-Jukola, historian suurin Jukolan viesti, on valmis alkamaan huomenna. Uusi komea osanottoennätys – 18 115 – laittaa osaltaan järjestelyorganisaation suut hymyyn ja antaa rutkasti lisäpontta myös koko lukuisalle talkoojoukolle tavoitella suurimman lisäksi myös historian parasta Jukolaa.

Kilpailunjohtaja Janne Virtanen on nukkunut yönsä hyvin: kaikki näyttää hyvältä.

– Pientä hienosäätöä vielä tehdään, osin ehkä tulevana yönäkin, mutta oma mieli on luottavainen, sanoo Virtanen Louna-Jukolan tiedotteessa.

Virtanen kertoo kaikkein parhaimman fiiliksen tulleen pyyteettömästä talkootyöstä, jota on tehnyt ja tulee tekemään viikonlopun yli yhteensä reilut 1700 vapaaehtoista.

– Tähän on tehty seitsemän vuotta kiihtyvästi töitä, ja viikonloppuna koittaa ”palkkapäivä”. Toivotaan että voimme tämän jälkeen sanoa Louna-Jukolaa historian parhaaksi Virtanen jatkaa.

Venlojen viestin ratamestari Jyrki Kajavallan mukaan kilpailumaastossa tarvitaan tasamäärä taitoa ja vauhtia. Tiettyä haastetta etenkin Venlojen lyhyimpiin osuuksiin tuo nykykoon Jukola, jossa kilpailukeskus pitkälti sanelee maaston.

– Pelkkää viitoitusta kunnolla maaston puolelle ja viimeiseltä rastilta maaliin on toista kilometriä. Väistämättä siitä seuraa se, että pidemmillä radoilla on suhteellisesti enemmän vaativuutta, selventää Kajavalta, joka ennakoi Venlojen viestin ratkeavan vasta ankkuriosuuden loppupuoliskolla.

Jukolan viestin ratamestari Jukka Oksa toteaa olevansa ”unelmaduunissa” ja nukkuneensakin vielä paremmin kuin olisi itse uskonut, vaikka noin kolmen vuoden ja arviolta 2000 tunnin urakasta viimeinen vuosi on ollut tosi tiukkaa.

– Tähän ovat varmasti auttaneet ratamestaroinnista poikkeavat Jukolan talkootyöt, eli en ole oikein ehtinytkään murehtimaan turhia, miettii Oksa.

Oksa veikkaa ankkuriosuudelle kolmen kauppaa viestin voitosta. Tuurilla ei sielläkään tulla pärjäämään.

– Koko osaamisen kirjoa tarvitaan, voitto ei lipsahda syliin vahingossa, päättää Oksa.