Sanni Utriainen: ”Ei kynttiläillallisia Seppo Rädyn kanssa”

© Kuva: Getty Images
Tänään kuumia live-matseja!

Bundesliigan alun kunniaksi Viaplaylla on HUIPPUTARJOUS. Katso kaikki Bundesliigan matsit sekä Joel Pohjanpalon 2. Bundesliigan pelit alle kympillä kuussa! Ei sitoutumispakkoa. Viaplay nyt 9,99€/kk (norm. 29,99€).
NAPPAA TARJOUS

Nyt 24-vuotiaan Sanni Utriaisen potentiaali ja lahjakkuus on ollut tiedossa pitkään. Kehitys ei ole edennyt aivan toivotulla tavalla, mutta keskiviikkona Lappeenrannassa hän astui askeleen lähemmäksi tavoitteitaan, kun 60 metrin rajapyykki rikkoutui ensi kertaa uran aikana.

Vuodesta 2001 lähtien Utriainen on parantanut ennätystään joka vuosi – pois lukien kausi 2014, joka jäi kokonaan väliin kyynärpäävamman vuoksi. Moinen kehitysketju on harvinaisen pitkä. Taantuman vuosia ei ole matkalle osunut. Tosin Utriainen itsekin myöntää, että kehitystä ei ole tullut aivan odotusten mukaan.

– Sellaista usean metrin hyppäystä ei ole tullut toivotulla tavalla vuoden 2010 jälkeen. Sen vuoden aikana ja sen jälkeen lähdin hiukan mukaan siihen median ja suuren yleisön hehkutuksiin ja odotuksiin, kyllä ne paineet on vaikuttaneet. Mutta toisaalta se on opettanut paljon. Uskon että niiden ulkopuolisten paineiden muokkaamana osaan nyt katsoa mediaa ja suurta yleisöä eri tavalla kuin ennen. Nyt tiedän, ettei millään muulla ole oikeasti väliä kuin omilla tavoitteillani. En tee urheilua naapureille tai perheelle tai kenellekään muulle tai muun puolesta. Oma tekeminen on se, mihin voin ja pystyn vaikuttamaan. Ei minun tarvitse yrittää yksin ottaa Suomen urheilun pelastamispaineita harteilleni. Se on ihan väärä ajattelutapa, ainakin minulle, Utriainen kiteyttää hienosti SuomiUrheilu-sivustolle.

– Totta kai usko on horjunut välillä, mutta sisimmässäni minulla on ollut koko ajan tieto siitä, etten ole kaikkea potentiaaliani vielä esittänyt. Ja se potkii jatkamaan eteenpäin. Luulen että tuo 6-kymppinen on odottanut vain korvienvälin kehittymistä, jotta voi siirtyä seuraavalle tasolle. Olen tiennyt, että kun sopiva aika ja hyvä päivä tulee, keihäs lentää yli 60 metriä, Utriainen kertoo.

Samalla hän myöntää, että rajapyykki rikkoutui ehkä yllättävänkin aikaisin.

– Kyllä se oli kevyesti positiivinen yllätys. Avauskisa Seinäjoella oli täysin treenikisa ja otin sen varovasti (tulos 52,72), koska kyseessä oli ensimmäinen kisa loukkaantumisen jälkeen. Se oli sikäli erittäin tärkeä klpailu, ettei käteen sattunut; sain itseluottamusta ja silloin voi rauhassa keskittyä heittämään. Syntyy sellainen rauha ajatella sitä tekniikkaa ilman että pelkää kipua. Tai että käsi menisi uudestaan rikki, kertaa Utriainen urheilun psykologiaa.

Itsenäistymisprosessi käynnissä

Sannin valmentajana toimii oma isä Esa Utriainen. Hän heitti keihästä peräti 90,94 vuonna 1979, 12 vuotta ennen kuin Sanni syntyi. Esa on toiminut keihäshuippujen valmentajana Suomen lisäksi Etelä-Koreassa ja Englannissa. Nyt hän on Qatarin yleisurheiluliiton palkkalistoilla Dohan Aspiren harjoituskeskuksessa.

– Olen uskonut koko ajan meidän systeemiin, vaikka ainahan sitä pitää elää ja reagoida sen mukaan, mitkä asiat harjoittelussa ja kilpailussa toimii ja mitkä ei. Omia tuntemuksia pitää kuunnella. Pohjatyö on luotu juniorivuosina, ja sen päälle pystyy nyt rakentamaan sitten aikuisurheilua. Mitä enemmän vuosia on tullut, sitä enemmän valmennus on muuttunut vuorovaikutukseksi ja mielipiteiden vaihtamiseksi, sen sijaan, että isä vain sanoisi, mitä teen. Viimeisen vuoden olen ottanut etäisyyttä ja omaa tilaa yhä enemmän. Uskon, että se on tehnyt vain hyvää jatkolle, Utriainen kertoo itsenäistymisprosessistaan.

Yksi sukupolvi hukkui

Miesten keihäänheitto on voinut hyvin ja paksusti Suomessa vuodesta toiseen. Naisten puolella kaikki on toisin. Vielä vuosituhannen vaihteessa dominoivat 70-luvun puolivälissä syntyneet urheilijat. Paula Tarvainen heitti vuonna 2003 yhä voimassa olevan SE:n 64,90. Taina Kolkkalan keppi lensi 64,06, Mikaela Ingbergin 64,03. Kirsi Ahonenkin heitti 60,98. Sen jälkeen tuli hiljaisia vuosia.

– Yksi sukupolvi tuosta välistä vain hukkui jonnekin. Eikä meidän sukupolvi ollut vielä kypsää tai valmista kauraa ottamaan ohjia ”vanhoilta” tekijöiltä, kun oli heidän aikansa lopettaa. Ei siinä sen kummempaa tapahtunut, Utriainen näkee asian.

Tilastot eivät valehtele ja ne varmistavat asian. Vuosina 1977-1988 syntyneistä heittäjistä vain kymmenen heittäjää sai kepin urallaan yli 52 metrin. Kukaan heistä ei saanut rikki 60 metrin rajaa, vain muutama pääsi edes parin metrin päähän. Kun Mikaela Ingberg lopetti 2009, kesti neljä kuivaa vuotta ennen kuin Oona Sormunen puhkaisi seuraavana suomalaisena 60 metrin rajan. Valitettavasti hänenkin kehityksensä on jäänyt pahasti polkemaan paikoilleen.

Räty vs Kinnunen

Sormusta valmentaa keihäslegenda Seppo Räty, joka on myös Utriaiselle tuttu mies.

– Hah, kyllähän sitä päivää uskaltaa karjaista Sepolle, mutta ei me kynttilän valossa henkeviä jutella viikoittain, Utriainen nauraa kysymykselle Rädystä.

Toinen takavuosien huippuheittäjä Kimmo Kinnunen on myös juurevasti mukana suomalaisessa keihäänheitossa SUL:n lajivalmentajana. Kumpi on Utriaisen mielestä kovempi jätkä, Räty vai Kinnunen?

– No nyt on sellainen kysymys, joista miesten vaimot saavat keskenään kiistellä, Utriainen nauraa hitusen freudilainen virne kasvoillaan.

– Urheilullisessa mielessä vastaan korrektisti, että molemmat on pirun kovia, kun nuo kaksi alfa-urosta ovat suurin piirtein ehjin nahoin sietäneet toisiaan kisa- ja harjoitusreissuilla.

Pienen vakavoitumisen jälkeen Utriaisella ei ole Kimmo Kinnusesta kuin hyvää sanottavaa. Siitäkin huolimatta, että Utriainen ei ole viime vuosina SUL:stä kovin paljon puheluja tai sähköposteja saanut.

– Liiton hommista en ole paljon kuullut, varsinkaan nyt, kun viime vuonna oli tuo loukkaantuminen. Aika hiljaista on ollut tänne päin, kyllä urheilija aika nopeasti vaikeilla hetkillä yksin jää. Kevään spontaanista leiristä saan kyllä kiittää Kinnusen Kimmon apua ja organisointikykyä, jotta ylipäätään pääsin majoituksineen paikalle. Ja Kankaan Hannun ja Jennin kanssa tuli erittäin hyvä leiri vedettyäkin. Tukirahaa olen saanut jokusen euron liitolta leireihin, mutta siinä se on oikeasti sitten ollutkin, Utriainen kertoo melko karuja faktoja.

Urheilijan tyly arki

Vielä karumpia ovat faktat Utriaisen kaltaisen urheilijan arjessa tämän päivän Suomessa. Kykyjä on, mutta kun et ole vielä huipputasolla, on tukiraha tiukkaakin tiukemmassa.

– Ei minulla ole yhteistyökumppaneita juurikaan. Adidas on vaatettanut treeneihin sekä kisoihin, ja se on hieno juttu niin. Mutta aikalailla omien säästöjen ja vanhempien rahapusseilla on menty toistaiseksi. Lainan otin kesälle, jotta voisin keskittyä olennaiseen, eli urheiluun, Utriainen kertoo.

– Ei tämä urheilijan arki kyllä mitään punaisten ruusujen reunustamaa satutarinaa ole. Jos ei heti tykinkuulan lailla singahda kansainväliselle huipulle kääntymättä mutkien kautta, niin kyllä sitä epäluuloa, epäuskomista ja lopeta nyt -puhetta saa kuunnella yllin kyllin, läheltä ja kaukaa sekä ulkopuolisilta että lähimmäisiltäkin. Juuri siihen on varmaan moni potentiaalinen urheilija väsähtänyt ja lopettanut. Itse uskon, että mikään muu ei silti lopulta merkitse kuin oma jääräpäisyys ja usko itseensä. Aika vaikea on kyllä suositella huippu-urheilijan uraa Suomessa, jos haluat helpon ja mukavan arjen.

Palataan vielä urheilemiseen. Utriaisella on nyt selkeästi henki päällä ja hyvä tekemisen meininki. Mainion alkukauden jälkeen tulevaisuuden suunnitelmatkin piirtyvät jälleen kirkkaampana mieleen.

– Totta kai olen haaveillut jos jokinmoisista metrilukemista ja haaveita pitää olla. Mutta realistisesti tässä nyt katsotaan askel kerrallaan, mihin keihäs lentää, kun pääsee terveenä huitomaan. Kyllä se vuosien mittaan tulee esiin, että mikä on se oma henkilökohtainen maksimi. Suomen ennätyksen heittäminen jossain vaiheessa on yksi haave.

Kansainväliselle kärkitasolle noustakseen pitäisi pystyä vakiinnuttamaan perustaso sinne 63-64 metriin ja saada siitä sitten piikkeinä 65-67-metrisiä.

– Uskon olevani siihen valmis siinä vaiheessa, kun mitta näyttää noita lukemia. Pidän tavoitteet korkealla, mutta realistisina. Uskon ehtiväni urallani juuri tuollaiselle mukavalle kv-tasolle.

– Naiskeihäänheittäjälle parhaimmat ikävuodet ovat keskimäärin noin 27-31, eli jos noihin aikoihin ei ole mukana kansainvälisessä kelkassa, niin sitten on myönnettävä jääneensä kansalliselle tasolle.

Nyt Sanni Utriainen on 24-vuotias, joten vasta 5-7 vuoden päästä näemme, mihin hänen keihäänheittäjän polkunsa johti. Pienen suvantovaiheen jälkeen ainakin polun pää on jälleen löytynyt.

Lauri Hollo

Tänään kuumia live-matseja!

Bundesliigan alun kunniaksi Viaplaylla on HUIPPUTARJOUS. Katso kaikki Bundesliigan matsit sekä Joel Pohjanpalon 2. Bundesliigan pelit alle kympillä kuussa! Ei sitoutumispakkoa. Viaplay nyt 9,99€/kk (norm. 29,99€).
NAPPAA TARJOUS