Lauri Kerminen lentopalloilee ensi kaudella maailman kovimmaksi lentopalloliigaksi luettavassa Venäjän pääsarjassa Superliigassa. Kerminen on solminen sopimuksen VK Kouzbass Kemerovon kanssa.

Noin puolen miljoonan asukkaan Kemerovo sijaitsee Keski-Siperiassa 3500 kilometrin päässä Moskovasta.

– Ei tällaisia mahdollisuuksia todellakaan tule vastaan joka päivä. Odotan kautta paljon hyvillä fiiliksillä. Hyvä kasvun paikka taas itselle, kuten viime kausikin Ranskassa oli. Hienoa päästä pelaamaan kovia pelejä koko ajan, siitä ei pääse mihinkään, juuri maajoukkuekesän sunnuntaina Portugalissa voitokkaasti päättänyt 22-vuotias liberopelaaja iloitsee.

Kerminen pelasi viime kauden Ranskan Pro A-liigassa Nantesin riveissä. Vuosi oli suonenjokelaislähtöisen pelaajan ensimmäinen ulkomailla.

Kermisen siirron takana oleva pelaaja-agentti Nisse Huttunen kehuu seuraa.

– Kemerovo tunnetaan seurana, joka on aina hoitanut velvollisuutensa pelaajia kohtaan. Seura on asettanut viralliseksi tavoitteekseen viiden joukkoon pääsyn tulevalla kaudella. Toista ulkolaista seuraan edelleen haetaan, Huttunen kertoo.

Huttunen hoiti aiemmin ranskalaisen Samuel Tuian asioita miehen pelatessa kyseisessä seurassa.

Viime kaudella Kemerovon ulkolaisduona olivat ruotsalaishakkuri Marcus Nilsson ja saksalainen yleispelaaja Brjörn Andrae. Andrae pelasi seurassa vuodesta 2010 lähtien poislukien kausi 2013-2014.

Viime kaudella seura oli runkosarjassa kahdeksas ja päätyi pudotuspelien jälkeen seitsemännelle tilalle.

Kerminen on kuudes suomalaispelaaja Venäjän miesten pääasarjassa Matti Ollikaisen, Tuomas Sammelvuon, Mikko Eskon, Matti Oivasen ja Lelu Ojansivun jälkeen. Lisäksi Venäjällä ovat suomalaisista pelanneet Antti Siltala viime kaudella kakkosliigaa ja Sari Seppänen naisten pääsarjaa.