Hiihtoliiton puheenjohtaja Jukka-Pekka Vuori julkaisi keskiviikkona kirjeen lajiväelle Hiihtoliiton verkkosivuilla.

Kirje kuuluu kokonaisuudessaan näin:

”Kesäkausi alkaa olla takana ja olemme valmistautumassa tulevaan kauteen niin organisaationa kuin urheilullisesti jo monella rintamalla. Kuten tiedämme, loppukevään liittovaltuuston kokous oli positiivinen, rakentava ja yhteistyöhenkinen. Iso päätettävä asia oli Hiihtoliiton sääntöjen tarkistus. Ministeri Lauri Tarastin vetämä työryhmä teki erinomaista työtä, ja uudet liittovaltuuston hyväksymät säännöt antavat meille lisää vakautta kohti tulevaisuutta.

Kun aloitin puheenjohtajana vuonna 2013, yksi keskeisiä tavoitteita oli suomalaisen hiihtoperheen eheyttäminen ja yhtenäistäminen. Mielestäni olemme edistyneet asiassa hyvin ja monet sidosryhmämme ovat tämän havainneet ja antaneet kiitoksensa siitä. Se näkyy parempana mediajulkisuutena ja positiivisempana suhtautumisena meihin yhteistyökumppanina; on kysymys sitten yritysmaailmasta tai julkisista toimijoista. Tämä on joukkuepeliä. Luottamustoimijoiden ja operatiivisten toimijoiden roolit ja vastuut tulee olla selkeät. Luottamushenkilöt vastaavat visiosta, strategian rakentamisesta ja sen toimeenpanon oikeasta organisoinnista sekä toiminnan seuraamisesta. Toimeenpanoon pitää olla parhaat mahdolliset resurssit ja jokaisella oikea ruutu. Jos jokin osa-alue ei toimi, pitää olla kyky tarvittaessa nopeisiin muutoksiin.

Suomen Hiihtoliitto on päättänyt vahvistaa merkittävästi kaupallisia toimintojaan. Kaupallinen toiminta hoidetaan jatkossa pääosin oman osakeyhtiön Nordic Ski Finlandin kautta. Samalla Jari Töykkä on aloittanut elokuun lopussa SHL:n kaupallisena johtajana vastuualueenaan Hiihtoliiton myynti ja markkinointi. Jari siirtyy meille Infront Finlandilta. Sitä ennen hän toimi vuosina 2005–2013 Suomen Urheiluliiton markkinointiyhtiö Track and Field Finland Oy:n markkinointijohtajana ja oli erittäin keskeisessä osassa kaupallisen puolen tuloksen vahvistamisessa.

Mielestäni pohjoismaisilla lajeilla on paras kaupallinen etsikkoaika 15 vuoteen. Olemme yhdessä varapuheenjohtajien kanssa tavanneet useita isoja instituutioyhtiöitä viimeisen puolen vuoden aikana. Tarinamme on vihdoin uskottava ja se tulee tarkoittamaan meille tulevaisuudessa hyvää, kunhan vain hoidamme oman ruutumme kaikilla strategisilla osa-alueilla (maine, talous, johtaminen, menestys, yhteistyö) kunnialla.

Nordic Ski Finlandin vahvistamisella rakennetaan pohjaa tulevaisuuden menestymiselle. Lisää taloudellisia resursseja tarvitaan sekä huippu-urheiluun että ruohonjuuritasolle. Lähden siitä tavoitteesta, että olemme kaupallisesti houkuttelevin urheilukohde Suomessa muutaman vuoden sisällä ja samalla olemme edelläkävijä suomalaisessa urheilumarkkinoinnissa. Tämä kaikki johtaa taloudellisen arvon nousuun ja sitä kautta antaa mahdollisuuden tukea paremmin itse urheilua.

Maajoukkuetoiminta on sujunut hyvin kesän aikana. Yhteistyö OK:n huippu-urheiluyksikön ja KIHU:n kanssa on ollut erityisen tärkeää, kun harjoittelun tasoa (niin määrällisesti kuin laadullisesti) on nostettu uudelle portaalle. Myös nuorten maajoukkuetoiminnassa on terävöidytty ja haettu oppia mm. Norjasta kansainväliseltä hiihtoleiriltä. On tärkeää oppia kansainvälisten kilpakumppaneiden tekemisistä jo juniori-iässä.

Suksihuoltoa on tehostettu entisestään rekrytoimalla osaavia tekijöitä useampivuotisilla sopimuksilla. Tällä varmistamme kehitystyön ja ammattilaisuuden koko olympiadin ajan. Olemme myös lisänneet yhteistyötä pohjoismaisten lajien ja ampumahiihdon välillä. Uusimpana konkreettisena toimena on ”Lumilajit liikuttavat”-hanke.

Niin sanottu välivuosi ei ole välivuosi. Kausi 2015–2016 on tärkeä valmistautumisvuosi matkalla kohti Lahden kotikisoja. Tarvitsemme myös menestystä, jotta odotusarvo kohti Lahtea nousee. Näin saamme katsojat liikkeelle helmikuussa 2017. Kilpailutapahtumien osalta maastohiihdon Suomen Cup ja televisioitavat SM-kilpailut yhdessä kotimaan maailmancupien kanssa takaavat lajeille ja urheilijoille hyvän näkyvyyden. On myös erinomaista, että Ruka Tripla, kolme maastohiihtokisaa Ruka Nordicissa tekee paluun. Samoin meillä on edessä Lahden ja Kuopion maailmancupin ”superviikko” helmikuussa 2016. Uusina ja merkittävinä avauksina ovat mäkihypyn naisten maailmancup Lahdessa ja yhdistetyn maailmancup Kuopiossa.

Paljon asioita on siis tapahtunut ja tapahtumassa. Lämmin kiitos vielä kaikille teille, jotka omassa roolissanne viette yhteistä asiaamme eteenpäin!

Haluan toivottaa kaikille oikein hyvää elokuun aurinkoista loppupuolta. Jatketaan hyvää työtä syksyn aikana, toivottavasti silloin jo lumen odotuksin.”