Pekingin MM-kisojen 100 metrin hopeamitalisti Justin Gatlinista ja kultaa juhlineesta Usain Boltista on mediassa ollut melkoisia vastakkainasetteluja viime aikoina. Boltia pidetään puhtoisena kilpailijana ja Gatlinia ”pahana poikana” doping-taustansa vuoksi.

Yhdysvaltalainen kävi hävityn finaalin jälkeen varsin kuumana median edustajille kyseisen asetelman vuoksi. Täten Gatlin onkin ilmoittanut agenttinsa Renaldo Nehemiahin välityksellä, että BBC ja muu brittimedia on boikotissa loppukisojen ajan. Jenkkisprintteri juoksee Pekingissä ainakin vielä 200 metrin kisan, jossa hän kohtaa uudelleen Jamaikan supertähden.

Tiedottaja kertoo, että Gatlin on erityisen loukkaantunut BBC:n toimittajien käytöksestä. Twitterissä levinneen materiaalin perusteella BBC:n tiimi nähtiin tuulettamassa Boltin voittoa.