Golfari Mikko Ilonen palaa kuukauden mittaiselta kilpailutauolta KLM Openissa, joka pelataan Kennemerin kentällä.

Iloselle rata on tuttu, edellisvuonna hän oli kisassa kuusi lyöntiä voittajalle hävinneenä 11.

– Aurinko paistaa Hollannissa, iltapäivällä on vuorossa pro-am. Tiiistaina kiersin jo puolet kentästä. Kenttä on sateiden johdosta pehmeä, joten hyvä
keli tulee sopivaan aikaan, Ilonen kertoi keskiviikkona ennen harjoituspäivän käynnistymistä.

Pelikavereikseen hän saa Englannin David Howellin (533) sekä Ranskan Raphael Jacquelinin (511), joilla on yhteensä 1044 pelattua kisaa European
Tourilla. Kolmikko lähtee kierrokselleen torstaina kello 9.45 Suomen aikaa.

Ilosen kisamäärä on sekin kunnioitettava, 330.

– Vitsailinkin tiistaina Howellin kanssa siitä, että ovat taas laittaneet tour-jyrät yhteen. Olen kiertänyt hänen kanssaan kuluvalla kaudella monta
kertaa, myös harjoituskierroksia. Sellainen tutina on, että ryhmästämme voi tulla hyvää menestystä useammaltakin kuin yhdeltä pelaajalta, Ilonen
povaili.