Mikko Korhonen jatkaa vahvaa syysvirettään golfin Euroopan kiertueella. Korhonen pelasi Porsche European Openin viimeisen kierroksen 69 lyönnillä (-2) ja oli tasapainoisen esityksen päätteeksi kilpailussa 12.

Syyskuussa Korhonen on kerännyt neljässä startissaan sijoitukset T7, T25 ja T12.

Sunnuntaina kortista löytyi kolme birdietä ja yksi bogey. Se syntyi harmittavasti kilpailun viimeisellä reiällä (428 metriä pitkä par 4), jolla tosin moni muukin pelaaja oli läpi kisan vaikeuksissa.

– Vikan bogi vähän harmittaa. Löin avauksen oikealle puiden taakse ja jouduin lyömään välilyönnin. Hyvä tulos kumminkin, Korhonen kertasi.

Edellisiin päiviin verrattuna Korhosen lyöminen oli huomattavasti ailahtelevampaa, mutta vahva lähipeli piti miehen mukana kilpailussa. Hän pelasti sunnuntaina yhdeksällä yrittämällä kahdeksan kertaa parin
missattuaan viheriön.

– Ei ollut lyöminen ihan niin hyvää tänään. Sain puolivälissä vasta pelistä kiinni, loppua kohden se parani ja sain muutaman birdie-paikan rakenneltua. Alussa tein monta hyvää par-pelastusta, Korhonen kertoi.

Korhonen ansaitsi urakastaan lähes 30 000 euroa. Kauden kokonaisansiot nousivat pitkälti yli 270 000 euroon. Sijoitus kiertueen rahalistalla nousee sijan 85 tietämille.

Ensi viikolla pelattavan Alfred Dunhill Championshipin suhteen Korhonen joutuu vielä jännittämään paikkansa puolesta. Hän on tällä hetkellä neljännellä varasijalla palkintoarvoltaan viiden miljoonan dollarin
arvoisessa klassikkokilpailussa.

Loppukaudella Korhonen pelaa ainakin Portugalin ja Hongkongin kilpailut lokakuun jälkimmäisellä puoliskolla.

Lähde: Mikko Korhosen tiedote