Suomen Urheiluliiton (SUL) valmennusjohtaja Jorma Kemppainen uskoo naisten voittavan yleisurheilumaaottelun Tukholmassa viikonvaihteessa.

Miesten ottelussa Kemppainen odottaa joukkueelta ennen muuta lujaa taisteluilmettä ja tukkua kesän parhaita tuloksia.

– Ruotsin miesten voittaminen näyttää tilastojen valossa haastavalta. Naiset sen sijaan kääntävät viime vuoden kahden pisteen tappion voitoksi. Näin uskon, Kemppainen sanoo SUL:n tiedotteessa.

Miesten joukkueessa ei ole suuri yllätyksiä. Keihäänheiton hallitseva Suomen mestari ja EM-kisojen pistemies Antti Ruuskanen jää sivuun nivusvaivan takia. Hänen tilallaan heittää Teemu Wirkkala.

Joukkueen kaksi muuta mieskeihäänheittäjää ovat Tero Pitkämäki ja Ari Mannio.

– Ruotsia vastaan miesten haasteet ovat nimenomaan sileillä juoksumatkoilla. Niillä pitäisi tulla huippuonnistumisia. Toivon mukaan esimerkiksi mainiosti Tampereen Loiste Eliittikisoissa juosseet Samuli Samuelsson ja Joni Vainio-Kaila pystyvät vielä parantamaan ennätyksiään Tukholmassa, Kemppainen sanoo.

Lähde: SUL