Portugal Masters oli kuivua kasaan Mikko Korhosen osalta jo ennen ensimmäistäkään lyöntiä, kun hänen mailansa hävisivät maanantaisella lennolla Lissaboniin.

Melkoisen väännön ja metsästyksen jälkeen mailat toimitettiin pelipaikalle keskiviikkoiltana ja Korhonen pääsi mukaan kisaan.

Satu Eckhardtille suuret kiitokset mun kamojen metsästyksestä, ilman häntä olisin nyt matkalla kotiin, Korhonen totesi tiedotteessa.

Vaikka valmistautuminen oli varsin epätavallinen eikä lyöntituntuma siksi paras mahdollinen, onnistui nummelalainen torstaina painamaan tuloksen kaksi alle parin. Kierroksen aikana syntyi kolme bogia ja viisi birdietä.

– Hyvä tulos tänään, paljon parempi kuin uskalsin odottaa. Vähän ruosteista, mutta ei paljon! Paljon suomalaisia kannustamassa, se on hienoa nähdä!

Kisan kärkipaikan otti Belgian Nicolas Colsaerts, joka avasi kilpailun tuloksella -7 (64).