Pyörätuolikelaajat Leo-Pekka Tähti, Esa-Pekka Mattila ja Amanda Kotaja sekä pyörätuoliheittäjä Marjaana Heikkinen aloittavat urakkansa parayleisurheilun MM-kisoissa Dohassa kisojen avajaispäivänä torstaina. Tähti, Mattila ja Kotaja kilpailevat 200 metrillä ja Heikkinen kuulantyönnössä.

Kilpailujen avajaisissa keskiviikkoiltana (21.10). Suomen joukkueen lippua kantaa näkövammaisten luokassa kilpaileva Ronja Oja ja hänen oppaansa Jesper Oja.

Suomen joukkueen johtajan Mika Vakkurin mukaan koko MM-joukkue odottelee kisojen alkua innolla.

– Joukkueen mieliala on erittäin korkealla ja terveystilanne on hyvä. Olosuhteet täällä Dohassa ovat varsin vaativat, mutta sopeutuminen kuumaan ilmaan on sujunut hyvin. Kaikki järjestelyt ovat toimineet erinomaisesti, ja urheilijat ovat voineet keskittyä viimeistelyynsä, Vakkuri sanoo yleisurheilu.fi -sivustolla.

Parayleisurheilun MM-kilpailuissa on mukana 13 suomalaisurheilijaa opasjuoksijat mukaan lukien. Kaikkiaan kisoissa on noin 1300 urheilijaa lähes sadasta eri maasta.

Lähde: yleisurheilu.fi