Kerttu Niskanen nousi 10 kilometrin perinteisen hienolla hiihdolla Rukan maailmancupin mini tourin viidenneksi. Kymmenen joukkoon hiihti myös Krista Pärmäkoski, joka oli kahdeksas. Miehissä Iivo Niskanen saalisti muutaman maailmancupin pisteen ollessaan 27:s.

Kokonaisuudessaan Rukan päätöspäivä jätti positiivisen mielen urheilijoille. Myös huolto onnistui, vaikka hiihtolatu olikin tänään haastava ja erittäin liukas.

Vaikka Kerttu Niskanen nostikin sijoitustaan kiitettävästi, ruoti hän omaa suoritustaan.

– Se oli ihan hyvä hiihto, nousujohteinen viikonloppu, ihan ok menoa. Vielä vähän jäi kuitenkin nälkä, ettei tullut ihan niin hyvin kuin olisin toivonut. Suomella oli kokonaisuutena hyvät sukset. Mutta itelle kävi niin, että vähän kun väsähti, niin joutu haaralle menemään ja vähän tarrasi lumi pohjaan, Kerttu Niskanen summasi.

Krista Pärmäkoski onnistui nostamaan sijoitustaan triplan kolmannella osuudella kahdella pykälällä kahdeksanneksi. Erityisen tyytyväinen Pärmäkoski oli huoltoon ja toki myös omaan tämän hetken kuntoonsa, jonka uskoo nousevan maailmancupin edetessä.

– (Viikonloppuna) Huolto onnistui, vaikka oli haasteelliset olosuhteet. Erityiskiitos huoltomiehille ja tietysti (positiivista) oli se, ettei tässä nyt ihan huonossa kunnossa olla, Pärmäkoski nosti.

Naisissa maailmancupin pisteille hiihtivät myös Riitta-Liisa Roponen (20:s), Anne Kyllönen (21.) ja Laura Mononen (22.).

Suomen miehistä vain Iivo Niskanen nousi maailmancupin pisteille. Anssi Pentsinen (32.), Sami Jauhojärvi (33:s) ja Ville Nousiainen (35:s) hiihtivät lähelle pisterajaa.

Iivo Niskanen ei ollut päiväänsä lainkaan tyytyväinen.

Ei tyydytä yhtään, kyllä pitäisi hiihtää kärkivauhtia, se on tavoite, mitä se vauhti pitäisi olla. Tänään ei saanu semmoista tulosta, mitä olis mahdollista antaa, kommentoi Iivo Niskanen.

Sami Jauhojärvelle Rukan viikonloppu oli raskas.

– Jaksavaa hiihtoa oli tänään alusta loppuun tasaista. Helppoutta oisin kaivannut siihen, tämä vaikea olosuhe tekee sen, että siitä on vaikea saada semmoista rentoa. (Viikonlopussa positiivista oli se,) että se on ohi, naurahti Jauhojärvi.

Lähde: Tiedote