Suomen alle 19-vuotiaat pojat ovat voittaneet Tshekin Brnossa pelatun EuroFloorball Tour -tapahtuman voiton. Ykkössija varmistui makealla tavalla kun Ruotsi kaatui rangaistuslaukauskisan jälkeen 5-4.

– Vauhdikas ja intensiivinen ottelu, jossa molemmilla oli hetkensä. Pistejako varsinaisella peliajalla oli molemmille ansaittu, kuvailee päävalmentaja Heikki Luukkonen tapahtumia.

Koska tasapeli ei olisi riittänyt Ruotsille turnausvoittoon, se yritti pelin lopussa voittomaalia ilman maalivahtia kuudella kenttäpelaajalla. Suomi kesti lopun sekunnit ja edessä oli rangaistuslaukauskilpailu, johon Suomi lähti jo turnausvoittajana. Sankareiksi siinä nousivat maalivahti Santtu Pohjonen, joka torjui kaikki ruotsalaisyritykset. Kuudennessa parissa Antti Suomela sinetöi Suomen 5-4-voiton.

Sitä ennen kummatkin kävivät vuoron perään johtoasemassa ja kolmanteen erään Suomi lähti maalin takaa. Tärkeän tasoitusmaalin iski Joonatan Surakka Rasmus Kainulaisen syötöstä neljä minuuttia ennen täyttä aikaa.

– Kolmas erä oli meiltä vahva esitys. Ruotsi otti lopussa maalivahdin pois, mutta kestettiin Luukkonen kertaa.

Suomen U19-maajoukkue voitti kaikki kolme ottelua. Mukana viimeistä kertaa oli MM-kultaa keväällä voittaneen 1997 ikäluokan pelaajia.

– He toimivat hyvinä mentoreina ysikaseille. Ensi vuoden helmikuun Ruotsi-ottelussa mukana nähdään 98-99-syntyneitä pelaajia, joista lähdetään rakentamaan uutta MM-joukkuetta keväälle 2017.

– Paljon on töitä luvassa, mutta tämä oli lupaava alku uuden ikäluokan pelaajille, Luukkonen toteaa.

Lähde: Salibandyliiton tiedote