Pekka Koskelan perjantaina kuvailemat ”lapsen askelein eteenpäin menemiset” jatkuivat sunnuntainakin mukavasti, kun ex-maailmanennätysmies luisteli Heerenveenissä pikaluistelun maailmancupin 500 metrin B-ryhmässä mainion ajan 35,37.

Koskelan aika oli 12 sadasosaa perjantaista parempi ja riitti nyt seitsemänteen tilaan. Kaikkiaan syyspuoli maailmancupia toi Koskelalle 24 pistettä 500 metrin maailmancupissa. Ja mikä tärkeintä hyvää mieltä kuntoutuksen oikeasta suunnasta.

– Ehjin veto näistä viimeaikaisista tämä oli, sain etureisillekin kuormaa ja sitä kautta oikeanlaisia fiiliksiä. Toinen ulkokurvi oli todella hyvä: pitkästä aikaa sain oikeaa jalkaa paikalleen jäähän. Todella hyvä fiilis siitä, Koskela kertoi luisteluliiton tiedotteessa.

– Ihan kaikkia 50 liukua se ei vielä antanut kuitenkaan. Ensimmäinen 50 metriä oli hyvä, takasuoralla puolet hyvää ja loppu 50 metriä tuntui myös hyvältä.

– Katsellaan saisiko Seinäjoella tai muualla Suomessa nyt jäätä alle. Sinne haluaisin tempovetoja tekemään ja 100 % kuormitusta saamaan. Sitten palautumista ja rentoutumista. Kahdessa todellisuudessa tässä eletään: kisoihin mennään tiukasti ja sitten kuntoutusta hoidetaan Stavangeria ajatellen. Katsotaan muutaman päivän päästä missä kisataan seuraavaksi.

Harri Levon uran toinen maailmancupin startti toi samassa 500 metrin B-kisassa 23. tilan ajalla 36,30. Maailmancupin pisteille jäi matkaa 86 sadasosaa.

Elina Risku ansaitsi kaksi maailmancupin pistettä 500 metrin B-ryhmän kahdeksannella tilalla. Riskun aika oli 39,48 ja meno edelleen vailla parasta terää. Kisan voiton vei parina luistellut kiinalainen Huawei Li 25 sadasosaa suomalaista nopeampana,

– Vähän parempaa kuin perjantaina (39.64), mutta periaatteessa aika samanlaista mitä se on nyt ollut viime viikkoina. Rentous puuttuu ja sitä myötä se paras meno. Luistelullisesti en ole tyytyväinen yhteenkään maailmancupin starttiin, mutta eteenpäinhän nämäkin ajat ovat. Lokakuun hyvään menoon kun vertaa, niin pettynyt olo. Väsymyskin alkaa jo painaa, etenkin henkinen sellainen, Risku sanoi.

– Luotan, että terä löytyy vielä tälle kaudelle. Nyt hieman ”joululomaa” ja sitten kovempi treenijakso alle. Tammikuussa Berliiniin ja seuraavan kerran kisataan tammikuun lopulla SM-kisoissa.

– Pari vei voiton ja eroa jäi vain tuo 25 sadasosaa. Väliin vain mahtui ihan liikaa luistelijoita.

Verneri Kinnunen sijoittui 1500 metrin B-ryhmässä 25. tilalle ajalla 1.54,33. Kinnunen luistelee vielä massastartin myöhemmin illalla.