Robert Heleniuksen tulevan ottelun vastustaja Erkan Teper on loukkaantunut. Teper on saanut oikeaan kyynärvarteensa leikkaushoitoa vaativan vamman valmistautuessaan kamppailuun, joten hän ei kykene nyrkkeilemään 19. päivä kuluvaa kuuta Hartwall Arenalla.

Teperin tilalle Heleniuksen vastustajaksi tulee Franz Rill, jonka oli tarkoitus otella Hartwallin illassa EU-mestaruudesta. Teperin loukkaannuttua Rill ja Helenius ottelevat EBU:n hallituksen päätöksellä avoimesta Euroopan mestaruudesta. Ottelussa on panoksena myös IBF-liiton Inter-Continental titteli, aivan kuten alkuperäisessäkin taistelussa oli tarkoitettu.

Rillin voidaan sanoa olevan erittäin kova vastustaja Heleniukselle. Kanadansaksalainen sparrasi Tyson Furyn kanssa tämän valmistautuessa otteluunsa Vladimir Klitshkoa vastaan. Fury syrjäytti Klitshkon raskaansarjan valtaistuimelta, joten Rill on päässyt näkemään läheltä, miten maailmanmestariksi valmistaudutaan. Furyn lisäksi Rill on sparrannut tallikaverinsa Teperin kanssa kuluvana syksynä. Hän on myös kuulunut amatööriaikoinaan vuosia Saksan maajoukkueeseen. Nämä kaikki kertovat, että kyseessä on nyrkkeilijä Euroopan huipulta.

Rill on valmistautunut omaan otteluunsa, joten hän tulee olemaan kovassa kunnossa kohdatessaan Heleniuksen. Ammattilaisurallaan Rill on voittanut kaikki 11 otteluaan, joista seitsemän tyrmäyksellä. Heleniusta lyhyemmän, 194-senttisen nyrkkeilijän tavaramerkkinä ovat voimakkaat iskusarjat. Viihdyttävänä iskijänä hän tulee eteenpäin ollen teknisesti taitava.

– Teperin loukkaantuminen on ikävä uutinen, mutta reilut 24 tuntia on paiskittu töitä yötä myöden, jotta on saatu hoidettua iltaan EM-titteliottelun raamit täyttävä vastustaja Heleniukselle. Rill ei välttämättä omaa samanlaista yhden iskun tyrmäysvoimaa kuin Teper, mutta pidän Rilliä Teperiä teknisempänä nyrkkeilijänä, joka on tyyliltään hyökkäävä ja panostaa iskusarjoihin. Rill on harjoitellut kovaa ja tasokkailla treenileireillä, kuten Heleniuskin, ja tulee Helsinkiin haastamaan Heleniusta erittäin motivoituneena saamastaan yllätysmahdollisuudesta, kertoo ottelun matchmaker Markus Lammi ottelujärjestäjä Loud N’ Liven tiedotteessa.