Suomen miesten käsipallomaajoukkue avasi pistetilinsä MM-karsinnoissa kaadettuaan keskiviikkona Vantaan Energia Areenalla Italian vahvan loppuvedon ansiosta niukasti 26-25 (12-12).

– Yksi voitto teki meille hyvää ja oli tärkeää henkisesti. Tällaiset ottelut opettavat meitä kaikkein parhaiten, kun vastustaja on suunnilleen samaa tasoa, päävalmentaja Kaj Kekki toteaa Käsipalloliiton sivuilla.

Liikoja voitosta ei Kekin mukaan kuitenkaan kannata riehaantua.

– Onhan meillä vielä todella paljon parannettavaa, mutta näen kuitenkin että menemme pienin askelin eteenpäin. Nuoria on mukana paljon ja täytyy heille antaa vastuutakin, paljon kokeillaan vielä, Kekki viittasi muun muassa keskiviikkona debyyttinsä tehneeseen SIF:n Ian Martiniin.

Suomi päättää MM-karsinnat osaltaan sunnuntaina 17.1. vierasottelulla Itävaltaa vastaan.

Lähde: Suomen Käsipalloliiton verkkosivut.