Miamin olympialuokkien maailmancupissa oli jälleen ohjelmassa odottelua, kun rankkasade ja tuulettomuus pitkittivät purjehdusten aloitusta Suomen aikaa myöhään yöhön. Laser radialin kultafinaali pääsi lopulta kilpailemaan yhden lähdön, jossa Tuula Tenkanen oli seitsemäs ja Monika Mikkola 30:s.
Kokonaistilanteessa ennen viimeistä kultafinaalipäivää Tenkanen on yhä kuudentena ja Mikkola 18:ntena.
– Ensin odottelimme pitkään, ja lopulta tuulikin aika reippaasti. Rankkasade vei aamupäivällä tuulen lisäksi myös näkyvyyden, Tenkanen kertasi.
– Olen vähän pettynyt ensimmäiseen vastatuuliosuuteeni, mutta muuten lähtö oli ok.
Laser standard -luokan hopeafinaalissa purjehtivat Kaarle Tapper ja Fredrik Westman eivät päässeet lainkaan kilpailemaan torstaina.
Miamin maailmancup huipentuu 10 parhaan mitalilähtöihin lauantaina 30.1.
Lähde: SPV:n tiedote