Aikaisin aamulla Suomen-aikaa kisatulla Air & Style -kiertueen viimeisellä pysäkillä Los Angelesissa Roope Tonteri ylsi superfinaaliin saakka ja sijoittui neljänneksi. Kyseessä oli Tonterin uran tähän asti paras Air & Style -sijoitus. Kisan voitti japanilainen Yuki Kadono.

Erittäin kovatasoisessa kilpailussa Tonteri eteni hienosti superfinaaliin saakka selvityen ensin eilisen karsinnoista ja tämän päivän head-to-head-formaatin kierroksista. Hän voitti päivän ensimmäisellä kierroksella Norjan Marcus Klevelandin backside 1440:llä, jonka Tonteri teki nyt ensimmäistä kertaa kisoissa. Seuraavalla kierroksella vastassa ollut Seb Toots ei onnistunut yhdessäkään tempussa, joten Tonteri voitti hänet melko helposti.

Superfinaaliin ylsivät Tonterin ja Kadonon lisäksi lopulta toiseksi tullut yhdysvaltalainen Kyle Mack ja kolmanneksi sijoittunut ruotsalainen Sven Thorgren, joka lopulta voitti myös Air & Style -kiertueen overall-voiton.

Superfinaalissa Tonteri onnistui ensimmäisellä hypyllään, joka oli caballerial 1260, mutta toisena tullut backside 1440 ei enää superfinaalissa onnistunut. Kun Tonteri oli muiden onnistuessa jo selvästi kaikkia jäljessä, päätti kouvolalainen tehdä viimeisellä hypyllään näytösluonteisesti metodin. Näin ollen hän oli superfinaalin viimeinen, mutta joka tapauksessa neljäs sija oli hieno saavutus.

– Olen fiiliksissä neljännestä sijasta. Tämä oli yksi kovatasoisimmista kaupunkikisoista missä olen ollut. Tein metodin vikalla ranilla, kun laskeskelin, että 90 plus jotain pisteitä olisi pitänyt saada, että olisin päässyt edes kolmanneksi. Mutta ei tämä haitannut. Olin kuitenkin superfinaalissa ja sain parhaan Air & Style -tulokseni ikinä, Tonteri iloitsee tiedotteessa.

Kisassa toisena suomalaisena mukana ollut Peetu Piiroinen ei onnistunut karsinnoissa eikä päässyt näin ollen seuraaville kierroksille mukaan. Air & Style on nykyään itsenäisenä, World Snowboard Tourin ja FIS:n ulkopuolisena toimiva kutsukilpailukiertue, jolla on yli 20 vuoden perinteet.

Lähde: Lumilautaliitto