Suomen miesten salibandymaajoukkue karsii MM2016-kisoihin 3.-7. helmikuuta Tallinnassa pelattavassa karsintaturnauksessa.

Tallinnan MM-karsinnassa Suomi saa vastaansa Itävallan, Tanskan, Alankomaat ja Viron. Maailmanrankingin 2. sijalla oleva Suomi on turnauksen ehdoton suosikki. Vastustajista ainoastaan Viro (8.) mahtuu kymmenen kärkimaan joukkoon. Loput löytyvät sijoilta 12 (Tanska), 23 (Itävalta) ja 28 (Alankomaat).

Euroopan-lohkoista (4 kpl) lopputurnaukseen pääsee kaksi parasta maata jokaisesta ja lisäksi kaksi parasta kolmanneksi sijoittunutta lohkojen välisessä vertailussa. Kaikkiaan MM2016-karsintoihin osallistuu 33 maata. Uusina maina mukana ovat Islanti ja Thaimaa.

Joukkueen kuopus ja ensikertalainen on 18-vuotias Rasmus Kainulainen, joka kuului viime keväänä U19 MM-kultaa voittaneen Suomen ikäluokkamaajoukkueen kantaviin voimiin ja valittiin turnauksen MM-tähdistöön. Hän tulee ainoana Salibandyliigan, Ruotsin ja Sveitsin pääsarjojen ulkopuolelta. Kainulainen edustaa Divarissa pelaavaa Lammin Salibandya.

Samana vuonna, jolloin Kainulainen syntyi (1997) debytoi miesten maajoukkueessa Mika Kohonen, 38, joka nähdään myös karsintoihin osallistuvassa Suomen maajoukkueessa.

Joukkueeseen on tullut yksi muutos. Suomen Cupin loppuottelussa jalkansa reväyttäneen Happeen Peter Kotilaisen tilalle on nostettu Esport Oilersin Casper Pfitzner.

Miesten maajoukkue, MM2016-karsinnat 3.-7.2.

Maalivahdit
31 Eero Kosonen Växjö Vipers (SWE)
48 Pyry Luukkonen TPS

Puolustajat
5 Petri Hakonen Seinäjoen Peliveljet
8 Juha Kivilehto FC Helsingborg (SWE)
13 Risto Töllikkö NST
20 Nico Salo Classic
21 Tatu Väänänen SV Wiler-Ersigen (SUI)
27 Jonne Junkkarinen Happee
30 Lauri Stenfors Viikingit

Hyökkääjät
9 Eemeli Salin Classic
11 Mika Moilanen FC Helsingborg (SWE)
12 Juuso Heikkinen Happee
18 Lauri Kapanen Tapanilan Erä
19 Joonas Pylsy Tigers Langnau (SUI)
22 Jani Kukkola FC Helsingborg (SWE)
29 Mika Kohonen Seinäjoen Peliveljet
56 Casper Pfitzner Oilers
76 Rasmus Kainulainen Lammin Salibandy
81 Jami Manninen SV Wiler-Ersigen (SUI)
87 Miko Kailiala Viikingit

Lähde: Salibandyliiton tiedote