Uimari Ari-Pekka Liukkosen startit Rion esikisoissa jäivät kahteen. Hän kuitenkin tykästyi elokuussa olympialaisia isännöivään Rion altaaseen, vaikka jäikin ensimmäisenä ulos päämatkansa testifinaalista.

Liukkonen starttasi keskiviikkona Rion tulevalla olympia-altaalla esikisojen 50 metrin vapaassa. Hän sai alkuerissä ajan 22,54 ja sijoittui yhdeksänneksi pudoten ensimmäisenä A-finaalista vain kuuden sadasosasekunnin erolla.

Harmittavan sijoituksesta teki se, että esikisassa vain brasilialaiset pääsevät mukaan B-finaaliin, joten Liukkosen kisat päättyivät tähän.

– Oli aika odotettavissa, että tässä jet lagissa tasoni ei A-finaaliin riitä, Liukkonen kertoi Riosta.

Brasilialla on todella kova taso miesten vapaauinnissa. Erien nopein oli Pekingin voittaja ja Lontoon pronssimitalisti Cesar Cielo isäntämaasta ajalla 21,99. A-finaaliin selviytyi vain kaksi uimaria Brasilian ulkopuolelta, Kanadan Santo Condorelli (3:s 22,22) ja Ukrainan Andriy Govorov (5:s 22,29).

Muilta osin Liukkonen oli tyytyväinen tutustumisestaan Rion uuteen kisapaikkaan.

– Sen puoleen tämä ajoi asiansa, että sain sitä tuntumaa mitä hainkin. Ihan jees allas, rataköydet varmaan vaihtavat vielä parempiin ennen olympialaisia.

Maanantaina Liukkonen starttasi myös 100 metrin vapaauinnissa sijoittuen 26:nneksi ajalla 50,44.

Lähde: Uimaliitto