Kainuulaisseurat veivät mestaruudet Taivalkosken SM-kilpailuiden avauspäivänä, kun vapaalla hiihdetyn parisprintin naisten mestaruus meni Kainuun Hiihtoseuralle ja miesten vastaava Vuokatti Ski Team Kainuulle.

Naisten muut mitalistijoukkueet olivat Vuokatti Ski Team Kainuu ja Hämeenlinnan Hiihtoseura, miehissä puolestaan Jämin Jänne ja Vuokatti Ski Team Kainuun kakkosjoukkue.

Läpi talven 17-vuotiaiden sarjassa hienoja hiihtoja esittänyt Anita Korva ja jälleen yhden hienon kauden maailmancupissa hiihtänyt Anne Kyllönen olivat mestarit. Voitto tuli 1,14 sekunnin erolla.

– Älytön fiilis! Anne sanoi ohjeen, että ei saa jättää väliä edellä menijään. Sitä piti yrittää, ettei jää. En ollut missään vaiheessa oikein tiukilla, yritin roikkua, ensimmäisen aikuisten SM-tittelinsä napannut Korva sanoi.

– Olen tiennyt, että Anita on hyvässä kunnossa ollut koko kauden. Olin yllättynyt, että jaksoi noin hyvin koko päivän. Näytti ihan superhelpolta Anitan hiihto. Tänään oli itselläni aika helppoa, aika tyytyväinen olen päivään, Kyllönen iloitsi.

Miesten kilpailussa jännitystä riitti aina ankkureiden viimeiselle etapille asti. Lopulta Martti Jylhä jätti Ristomatti Hakolan kakkoseksi 0,34 sekunnin erolla. Iivo Niskanen oli mestarijoukkueen toinen hiihtäjä.

– Pahin mahdollinen vastustaja oli mukana. Tiesin, että kaikki muut pystyn kyllä lopussa pesemään, mutta Risen kanssa en ole ihan varma. Sellainen pieni uhka oli. Hiihdettiin viimeinen osuus aika kovaa. Olen aina tykännyt ratkaisut tehdä ennen loppusuoraa, Jylhä taustoitti.

– Tänään hiihto oli ihan ok, suht’ rauhassa sai koko päivän mennä, viimeisellä sitten hiihdettiin. Rata on haastava, se kasaa niin paljon. Tiesin, että Martti on kirikykyinen ratkaisija. Ei ollut varaa pöljäillä. Kun tulee kärjen tuntumassa vaihtoon, se riittää, Niskanen summasi.

Lauantaina Taivalkoskella hiihdetään prologit. Lisäksi SM-tittelit ratkaistaan yhdistetyssä ja pienessä mäessä.

Lähde: Hiihtoliitto