Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelän valmentaja vaihtui.

Yhteistyö Mäkelää valmentaneen Markku Leppäsen kanssa päättyi ja Mäkelä siirtyi Suomen Urheiluliiton pituushypyn ja kolmiloikan lajivalmentajan Suren Ghazaryanin valmennukseen.

– Ghazaryan vastaa valmennuksestani ainakin kesän yli. Syksyllä katsotaan siten tilanne uudestaan, Mäkelä sanoo.

Mäkelän mukaan yhteistyö Leppäsen kanssa päättyi kommunikaatiovaikeuksiin.

– Ihmissuhteet ovat vaikeita asioita ja niitä ei ole helppo korjata, Mäkelä totesi nettisivujensa blogissa.

– Olen hyvin kiitollinen Maken kanssa tehdystä työstä. On harmi, että sitä ei kyetty jatkamaan.

Portlandin MM-halleissa kuudenneksi hypännyt Mäkelä palasi hiljattain Suomeen MM-hallien jälkeiseltä Kalifornian leiriltä. Tuolle leirille hän sai myös uutisen valinnastaan Rio de Janeiron olympialaisiin.

– Olympiakisojen paikka on nyt virallisesti varmistunut. Tuntuu hassulta, kun suuret tavoitteet tulevat todeksi. Menolippu on siis varma. Nyt pitää vain pysyä terveenä ja valmistautua oikein kesän kisoihin, Mäkelä tuumi.

– MM-halleista tuli jälleen hyvää arvokisakokemusta. Verraten viime vuoden EM-halleihin, vauhdinjuoksu pysyi paremmin kasassa ja tekeminen oli tasaisen varmaa. Parannettavaakin on paljon. Olisin kaivannut yhtä tulospiikkihyppyä, mutta kroppa ei ollut aivan huippuvireessä.

Lähde: Yleisurheilu.fi