Riikka Lehtosen ja Taru Lahden matkaa kohti Rion olympiakisoja jatkui lyhyellä siirtymätaipaleella Kiinassa. Viime viikon sateiset Xiamenin maisemat vaihtuivat pari sataa kilometriä pohjoisempana sijaitsevaan aurinkoiseen Fuzhouhun.

Suomalaiskaksikko aloittaa torstaina kauden viidennen World Tourin turnauksensa, johon he saivat FIVB:n rankingin perusteella suoran pääsarjapaikan. Kunto viimeistellään alkuviikon aikana laji- ja fysiikkaharjoituksissa.

– Turnausjärjestelyt täällä Fuzhoussa ovat hyvät. Torstaina ollaan taas kovassa iskussa, Lehtonen sanailee.

Kiinalaiseen ruokaan suomalaisjoukkue ei sen sijaan ole vielä tottunut. Kaksi kuukautta Brasiliassa, viikko Kreikassa ja kaksi viikkoa Kiinassa saa Lehtosen haaveilemaan jo perinteisestä kotiruuasta.

– Isän valmistamaa savulohta on kieltämättä ikävä, Kangasalan kasvatti toteaa.

Sosiaalisen median käyttöä on Kiinassa osittain rajoitettu. Tästä suomalaisparilla on kaksijakoiset mielipiteet.

– Somettomuus on tehnyt hyvää, mutta kieltämättä yhdeksän päivän jälkeen oli kiva päästä sinne, Lahti tunnustaa.

– Minä taidan vastaavasti olla joukkueen ainoa, kuka nauttii somettomuudesta, Lehtonen nauraa.

Fuzhoun turnauksen alkulohkossa Lehtosta ja Lahtea vastaan asettuvat sveitsiläiset Isabelle Forrer ja Anouk Vergé-Dépré, vanuatulaiset Linline Matauatu ja Miller Pata sekä kiinalaiset ChunXia Chen ja Ningya Tang.

Lohkon kolme parasta paria selviytyy perjantai-iltana alkaviin pudotuspeleihin.

Lähde: Lentopalloliitto