Maajoukkuelibero Lauri Kerminen jatkaa nousujohteista uraansa Venäjän Superliigassa. Kerminen allekirjoitti tiistaina vuoden mittaisen jatkosopimuksen Kuzbass Kemerovon kanssa.

– Venäjän Superliiga on kovatasoinen sarja. Lisäksi tykkään todella paljon kaupungista – myös fanit ovat huikeita, Kerminen perusteli jatkopäätöstään.

Kemerovo sijaitsee Etelä-Siperiassa lähellä Kazakstanin ja Mongolian rajaa. Alue tunnetaan Venäjän hiilentuotannon keskuksena, siellä on nimittäin maailman suurimpiin kuuluva Kuzbassin hiilikenttä. Matkaa Helsingistä Kemerovoon kertyy noin 3500 kilometriä.

Päättyneellä kaudella Kemerovo sijoittui Venäjän Superliigassa kahdeksanneksi. Myös pelikavereilla oli osuutensa Kermisen viihtymiseen uudenlaisessa ympäristössä.

– Täällä on paljon hyviä tyyppejä, jotka jatkavat joukkueessa myös ensi kaudella. Minulla oli kaiken kaikkiaan mukava kausi, Kerminen iloitsee.

Peliaika ja vastuu kentällä kasvoivat kauden aikana huomattavasti. Hyvien näyttöjen ansiosta Kerminen pelasi loppukaudesta käytännössä kaikki pelit alusta loppuun saakka.

Suonenjokelainen aloittaa toukokuussa maajoukkueen mukana neljännen kesänsä Maailmanliigassa. Kerminen poimii palloja peliin kesä-heinäkuussa Egyptiä, Etelä-Koreaa, Japania, Kuubaa ja Turkkia vastaan. Tuore jatkosopimus helpottaa keskittymistä olennaiseen.

– Eipähän tarvitse kesän aikana miettiä, missä jatkossa pelaan. Saan keskittyä rauhassa itse pelaamiseen, libero pohtii.

Vaikka Kermisen yksi unelma, pelata Venäjän Superliigassa, on jo täyttynyt, riittää nuorukaisella vielä tavoitteita tulevaisuuteen.

– Olisi kiva voittaa joskus jotakin suurta, Kerminen heittää arvoituksellisesti.

Lähde: Lentopalloliitto