Kristian Bäck ponnisti voittoon ennätyksellään 795 pituushypyn leirikilpailussa Formiassa.

Vasa IS:n hyppääjä rikkoi siten kolmantena suomalaisena Amsterdamin EM-kisojen tulosrajan 795. Hypyssä oli myötätuulta 1,4 metriä sekunnissa.

Bäck, 19, ponkaisi hyvän hypyn jo ensimmäisellään. Toinen toi voiton.

– Se oli ilmava hyppy. Sain lantion paremmin mukaan, mutta paljon on vielä parannettavaa, Bäck totesi.

Bäckille Formian kilpailu oli kauden ensimmäinen ulkoradoilla. Kevään kunto on erinomainen, siitä kertoo sekin, että hänen toiseksi pisin hyppynsä kantoi 777.

– Kyllä se kahdeksan metriä sieltä vielä tulee, Bäck totesi.

Formian voittotulos on Bäckin ennätys. Aiempi ulkorataennätys oli viime vuonna hypätty 750. Päättyneen talven aikana hän voitti sisäratojen Suomen mestaruuden halliennätyksellään 763.

– Kehityksen taustalla on se, että olen treenannut kovempaa kuin koskaan. Tein pari vuotta sitten päätöksen keskittyä pituushyppyyn ja olen oppinyt paremmin keskittymään ja hallitsemaan itseäni henkisesti, Bäck sanoo.

Bäckin valmennuksesta vastaavat hänen vanhempansa Mikael Bäck ja entinen maajoukkuekolmiloikkaaja Natalia Bäck (ent. Kilpeläinen).

Mäkinen ponkaisi 636

Aiemmin tällä kaudella EM-kisojen tulosrajan rikkoneilla Henri Väyrysellä ja Eero Haapalalla hypyt painuivat Formian kilpailussa yliastutuiksi. Väyrynen ponnisti yhdellä yliastutulla 804 ponnistuspaikasta mittatuna. Formiassa leireilevä Kristian Pulli ei osallistunut kilpailuun.

Toiseksi Formian kilpailussa tuli Kuortaneen Kunnon Janne Etelämäki tuloksella 735 (+1,2 m/s).

Naisten kilpailussa Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Emmi Mäkinen teki kauden kotimaisen kärkituloksen 636 (+1,5 m/s) ja ponnisti toiseksi parhaallakin 633. Viikko sitten Mäkinen hyppäsi ensimmäisellä ulkoratakilpailussaan Formiassa 617.

Lähde: Yleisurheilu.fi