Ammattinyrkkeilijä Edis Tatli puolustaa Euroopan mestaruuttaan elokuussa Olavinlinnan muurien suojissa.

Olavinlinna Boxing Night järjestetään lauantaina 13. elokuuta Savonlinnassa. Tatlin haastajan nimi vahvistetaan myöhemmin.

Olavinlinnan nyrkkeilyilta on odotettu nyrkkeilytapahtuma, joka päättää upeasti kesäkauden. Hyvin järjestetty ilta on vakiinnuttanut paikkansa yleisön ja nyrkkeilijöiden keskuudessa.

– Vanhan sotalinnan tunnelma on sekä nyrkkeilijöille että yleisölle niin ainutlaatuinen, että sitä on vaikea pukea sanoiksi. Odotamme elokuun illasta jälleen erittäin korkeatasoista, kertoo manageri ja valmentaja Pekka Mäki.

– Olemme enemmän kuin iloisia voidessamme jälleen isännöidä nyrkkeilyiltaa Savonlinnassa. Edis Tatlin mestaruusottelu Olavinlinnan muurien suojissa nostaa tulevan illan mielestäni jo ennakkoon yhdeksi vuoden suurimmista nyrkkeilytapahtumista. Olemme kehittäneet ohjelmapalveluita tapahtuman yhteyteen, joten luvassa on hieno tapahtumaviikonloppu koko kaupungille, toteaa tapahtuman tuottaja Pasi Pekkonen.

Tatlin mestaruusottelun lisäksi linnan kehässä ottelevat hallitseva maailmanmestari Eva Wahlström sekä vahvaa uranousua tekevä Niklas Räsänen.

Muita illan ottelijoita ovat Nordeen ”Ukunta” Toure, Olavi Hagert sekä Gennadi Mentsikainen, joista jokaisen uraa viedään suunnitelmallisesti kohti Euroopan huippua.

Lähde: Ringside Gym -tiedotus