Miesten salibandymaajoukkueen kesän leiriryhmä on nimetty. Kutsun on saanut 38 pelaajaa.

Miesten maajoukkueen valmistautuminen MM-kauteen alkaa Eerikkilän valmennuskeskuksessa 27- 29. toukokuuta pidettävällä kesän ensimmäisellä leirillä. Kaikkiaan kesäleirejä on kolme.

– Ryhmään on valittu potentiaalisia MM2016-kisapelaajia sekä tulevaisuuden MM-kisapelaajia. Ryhmä täydentyy tarpeen mukaan mahdollisten loukkaantumisten ja sairastumisten johdosta. Oscar Hänninen ja Jonne Junkkarinen liittyvät leiriryhmään vasta toiselle leirille, päävalmentaja Petri Kettunen tarkentaa.

Heinäkuussa Suomi osallistuu Portugalissa opiskelijoiden MM-kisoihin. Syksyn startti tapahtuu perinteiseesti Ruotsin kohtaamisella. Ensimmäinen kohtaaminen pelataan 8. syyskuuta Uumajassa ja uusinta on vuorossa sunnuntaina 11. syyskuuta Vantaalla.

MM-kisojen kenraaliharjoitus, marraskuun EFT-turnaus, jossa Ruotsin lisäksi salibandymiehet kohtaavat Sveitsin ja Tshekin, pelataan marraskuun alussa Ruotsin Växjössa.

MM2016-kisat pelataan Latvian Riiassa 2.-12. joulukuuta.

Miesten maajoukkueen kesäleiriryhmä

Maalivahdit (ikä, seura 2015-16)
Jarno Ihme 31, Seinäjoen Peliveljet
Joonas Kaltiainen 23, Esport Oilers
Eero Kosonen 29, Växjö Vipers (SWE)
Pyry Luukkonen 28, TPS

Puolustajat
Tommi Aro 29, Tapanilan Erä
Petri Hakonen 26, Seinäjoen Peliveljet
Jonne Junkkarinen 25, Happee
Juha Kivilehto 34, FC Helsingborg (SWE)
Janne Lamminen 30, Classic
Mikko Leikkanen 27, Classic
Jesper Lindfors 22, Esport Oilers
Nico Salo 22, Classic
Krister Savonen 21, Classic
Lauri Stenfors 25, Viikingit
Ilari Talvitie 25, Esport Oilers
Tero Tiitu 34, Viikingit
Risto Töllikkö 24, NST-Lappeenranta
Eemil Ukkonen 19, Happee
Tatu Väänänen 32, SV Wiler-Ersigen (SUI)

Hyökkääjät
Juuso Heikkinen 26, Happee
Ville Hirvisuo 23, TPS
Janne Hoikkanen 22, Happee
Janne Hyvönen 30, Viikingit
Oscar Hänninen 31, Esport Oilers
Sami Johansson 22, Classic
Miko Kailiala 23, Viikingit
Rasmus Kainulainen 19, Lammin Salibandy
Valtteri Kainulainen 23, Westend Indians
Lauri Kapanen 30, Tapanilan Erä
Mika Kohonen 39, Seinäjoen Peliveljet
Peter Kotilainen 21, Happee
Jani Kukkola 30, FC Helsingborg (SWE)
Ville Lastikka 20, Steelers
Jami Manninen 28, SV Wiler-Ersigen (SUI)
Mika Moilanen 30, FC Helsingborg (SWE)
Jussi Piha 29, Classic
Joonas Pylsy 26, Tigers Langnau (SUI)
Eemeli Salin 26, Classic

Lähde: Salibandyliitto