Tamperelainen Koovee voitti varhain sunnuntaiaamuna päättyneen Jukolan viestin.

Kooveen viesti alkoi tahmeasti. Topi Anjalan avausosuuden jälkeen tamperelaiset olivat vasta sijalle 28 ja ero kärkeen oli 2 minuuttia. Toisella ja kolmannella osuudella veljekset Lauri ja Timo Sild nostivat Kooveen mukaan kärkitaisteluun.

Kärkijoukkueet tekivät yön aikana isoja virheitä, sillä peitteinen maasto, märkä ja sateinen keli teki yöstä urakasta raskaan ja raatavan. Sildin veljekset selvisivät yönhaasteita mallikkaasti.

– Tänään en tuntenut olevani hyvä yösuunnistaja, monissa paikoissa oli vaikeuksia pitää oikea suunta. Ennen radan puoliväli en ollut niin varma itsestäni ja tein ison virheen. Mutta juoksu kulki hyvin, kertasi Lauri Sild menoaan.

Kooveen joukkueesta supersuorituksen teki Jani Myllymäki neljännellä osuudella. Hän myönsi osuutensa jälkeen, että hänellä oli varmaan kovimmat paineet koko joukkueesta, sen verran kovassa porukassa hän oli. Lappeenrantalainen hallitsi hermonsa ja repi varmalla suorituksella ja sujuvalla suunnistuksella joukkueelleen minuutin kaulan. Tämän jälkeen Koovee ei enää kärkipaikasta luopunut.

Jani Lakanen jatkoi etunimikaimansa viitoittamaa varmaan työskentely ja ero seuraavaan joukkueeseen säilyi minuutissa. Lakanen lähetti matkaan Oleksandr Kratovin. Kratov eteni täysin lentämällä koko osuutensa.

– Yllätyin, että ero kasvoi niin suureksi, Kratov pohdiskeli maalissa.

Kratov lähetti Kooveen ankkurin Daniel Hubmanin matkaan lähes viiden minuutin johdossa.

Hubmann aloitti rauhallisesti ja pidempiin hajontoihin yhdistettynä takana tulevien ero johtajajoukkueeseen supistui kahteen minuuttiin. Varvauksessa Hubmann kuuli, että takaa tullaan kovaan ja lisäsi vauhtia. Moninkertaisen maailmanmestarin varmuudella Hubmann hoiti homman kotiin.

Koovee kukisti toiseksi sijoittuneen ruotsalaisen IFK Lidingön minuutilla ja 20 sekunnilla. Kolmas oli joensuulainen Kalevan Rasti lähes kaksi ja puoli minuuttia kärjestä.

Venlojen viestin voitto Norjaan

Norjalainen Halden SK vei Lappeenrannassa kisatun Venlojen viestin, johon lähti lähes 1400 joukkuetta. Haldenin joukkueessa suunnisti neljän eri maan maajoukkuenaisia: sveitsiläinen Sabine Hauswirth, britti Hollie Orr, Suomen Anni-Maija Fincke ja Norjan Mari Fasting.

Fincke iloitsi toisesta Venla-voitostaan. Edellinen tuli Tampereen Pyrinnön ankkurina 2010 Hyvinkäällä.

– Tuntuu hienolta voittaa pitkästä aikaa. Olen vielä mieleltäni niin paljon pyrintöläinen, että se tuntuu myös hyvältä, että Pyrintö tuli toiseksi, kaksi kautta Haldenia edustanut, hienosti loukkaantumisten jälkeen huipulle palannut Fincke tunnusti.

Paras suomalaisjoukkue oli Tampereen Pyrintö. Pyrinnön Saila Kinni nosti joukkueensa toiseksi aivan viestin lopussa ohi SK Pohjantähden.

– Kilpailukeskuksen läpijuostessa kuulin olevani neljäntenä. Kohta näin Pohjantähden paidan edessä ja päätin tsempata. Tiesin, että kyllä tästä vielä kisa tulee. Fyysisesti olin tänään vahvempi kuin Teini, Kinni kertasi loppuratkaisua.

Pyrinnön väreissä suunnistivat seuran kasvattamat Lotta Karhola, Sonja Kyrölä, Venla Harju ja Kinni. Kinni lähti ankkuriosuudelle kuudentena, ja kuroi tasaisesti eroa kärkeen kiinni. Maalissa ero voittajiin oli 53 sekuntia.

Erityinen iloin aihe koko tamperelaisjoukkueelle oli hyvän sijoituksen lisäksi se, että sai juosta Venloissa ystävien kanssa.

– Oma suoritus sujui hyvin ja tosi tyytyväinen että sijoitus oli näin hyvä. Hieno voittaa näiden ystävien kanssa. Näiden tyttöjen kanssa tietää, että oma suoritus riittää ja juhlimme sitten sitä sijaa, mikä tulee, Kinni iloitsi maalissa.

Lähde: Suunnistusliitto