Kaksipäiväisen Vuokatin Aateli Racen kolmeosainen kilpailu avattiin 1,6 kilometrin mittaisella Vuokatinvaaran nousulla. Prologin kovinta vauhtia naisissa piti Laura Mononen ja miehissä Matti Heikkinen.

Alkupäässä matkaan lähtenyt Kaisa Mäkäräinen sai pitää pitkään kärkipaikkaa hallussaan, mutta lopulta Laura Mononen kiilasi ohi 17,3 sekunnilla. Mäkäräinen johti Monosta vielä puolivälissä kolmella sekunnilla.

– Ajattelin puolivälin jälkeen, että aika tiukalle Kaisan kanssa menee. Otin tarkoituksella alkujyrkän vähän kevyemmin, sillä tässä nousussa pitää loppuun asti jaksaa tehdä töitä. Loppukin on vielä aika paha, joten siinäkin saa tehtyä eroa vielä aikaiseksi, Mononen kertoo.

Toiseksi sijoittunut Mäkäräinen oli tyytyväinen nousutaipaleeseensa.

– Alla on muutama vauhtikestävyys-, muttei maksimiharjoitetta. Vähän pystymetsästä viime vuoden muistilla siis mentiin, hän naurahti.

Miesten parasta vauhtia pitänyt Matti Heikkinen kukisti toiseksi tulleen Iivo Niskasen 3,5 sekunnilla. Heikkinen oli tyytyväinen vauhtiinsa.

– Pientä harjoituskankeutta oli havaittavissa, mutta ihan hyvää kyytiä taisin tulla. Kova harjoitus on kisasta tärkeintä antia, mutta tietenkin suuntaviivan tästä saa, sillä olen paljon harjoitellut yksin”, hän pohti.

– Kesä on mennyt hyvin, vaikka ainahan voi mennä pikkuisen paremminkin. Vaikka pääpaino on kesällä ollut rullasuksella, niin olen päässyt juoksemaan kovempaankin, mikä on ollut tärkeää.

Akillesjännevammansa jälkeen vahvan loppukauden viime talvena tehnyt Lari Lehtonen jäi kärjestä 8,9 sekuntia ja oli kolmas.

– Erot on vielä pieniä, joten huomenna voi tapahtua kaikenlaista. Valmentajan mielestä jalkaani pitäisi säästellä, eikä juosta huomenna, mutta päätetään huomenna. Leiriä edeltävään neljään viikkoon tuli 90 tuntia treeniä, mikä on alkukesään hyvä määrä, Lehtonen kertoi tyytyväisenä.

Böök ja Sundsten veivät junioreiden Aateli Racen voitot

Karihaaran Visan Josefiina Böök voitti naisten ja If Femmanin Robin Sundsten miesten junioreiden Aateli Racen. Böök oli 3 kilometrin juoksun ja 3 kilometrin rullahiihdon jälkeen ykkönen 17 sekunnin erolla Ella Anttolaan. Jasmin Kähärä oli kolmas. Juoksussa Böök oli kuudenneksi nopein, mutta nousi vahvalla hiihdollaan voittoon. Hän nousi kärkeen Vuokatinvaaran nousun alkaessa ja piti asemansa loppuun asti.

– Kisa sujui hyvin. En asettanut kisaan minkäänlaisia tavoitteita, lähteä vaan parantamaan viimevuotista kisasuoritusta ja lopputulosta. Juoksun jälkeen olo ja tuntemus oli hyvä, joten innolla odotin takaa-ajon hiihto-osuutta, Böök sanoi.

Böökillä oli ranteessa veneluun murtuma, joka leikattiin kuusi viikkoa sitten. Se toi oman jännityksensä hiihto-osuudelle.

– Jännitin vähän miten käsi kestää kisan, kun toinen sauva otetaan hiihtoon mukaan. Tämä oli kesän ensimmäinen kovempi rutistus, joten kumpikin suoritus (juoksu ja rullahiihto) laittoi kyllä itsensä ahtaalle – ei helpolta tuntunut, hän sanoi.

Sundsten vei voiton niin ikään 17 sekunnin erolla kakkoseen Miska Poikkimäkeen. Kevin Lindholm oli kolmas. Sama kolmikko oli kärjessä jo 4,5 kilometrin juoksun jälkeen, tosin järjestyksessä Poikkimäki, Sundsten ja Lindholm.

– Kisa sujui niin kuin Strömsössä. Juoksu meni taktiikan mukaan. Halusin jäädä muutaman sekunnin, että saisin peesata rullaosuudella. Uskoin kyllä voittooni. Juoksu kulki yllättävän hyvin, mutta uskoin alusta asti, että rullaosuutta ei tarvitse jännittää, Sundsten sanoi.

Lähde: Hiihtoliiton tiedote