Tero Pitkämäki tunsi kuntonsa tarkkaan. Hän odotteli kauden avauksessaan 85 metrin kaarta ja voitti Lapinlahden Eliittikisan 84,24 kantaneella heitolla, joka syntyi ensimmäisellä heitolla.

– On se vähän erikoista kuin vanha mies alkaa yliyrittämään, Pitkämäki veisteli kisan päätteeksi.

Pitkämäki viittasi ensimmäisen heittonsa jälkeisiin yrityksiin.

– Ensimmäinen heitto oli hyvä. Sen jälkeen heittoon tuli pieni yliyritys ja juoksurytmi hajosi, Pitkämäki totesi.

Vaikka Pitkämäki kertoi odottaneensa tasaisempaa sarjaa Lapinlahdelta, hän katsoo olevansa hyvässä vauhdissa EM-kisoja ajatellen. Ennen Amsterdamin kisoja ohjelmassa on juhannuspäivänä Kuortaneen kisa ja kuun lopussa Paavo Nurmi Games.

– Jos kaikki menee hyvin ja tekniikka toimii, sellainen 88 metriä on mahdollista, Pitkämäki ennakoi EM-kisoja.

Lapinlahden kisan perusteella Seinäjoen Seudun Urheilijoita edustava Pitkämäen ja Pielaveden Sammon Antti Ruuskasen seuraksi EM-kisoihin on tulossa Ari Mannio. Lehtimäen Jyskeen heittäjä oli kilpailussa toinen 81,21 kantaneella heitolla, joka syntyi viimeisellä heitolla.

Teemu Wirkkala oli kolmanneksi parhaana suomalaisena viides heitettyään 77,31.

Lähde: Yleisurheilu.fi