EM-karsintoihin valmistautuvat naisten ja miesten lentopallomaajoukkueet aloittivat viikonvaihteen tuplamaaottelut perjantaina Salossa voitokkaasti. Naiset löivät Portugalin 3-0 (25-17, 25-18, 25-15) ja miehet Itävallan 3-1 (25-21, 25-19, 20-25, 25-11).

Lisäksi naiset voittivat pelatut lisäerän 25-19 ja miehet 15-12.

Naisten ottelussa Suomen tasolla edellisissä EM-karsinnoissa ollut Portugali ei pystynyt uhkaamaan kotijoukkuetta oikeastaan kuin toisen erän alkupuoliskolla. Erityisesti erien loput Suomi hoiteli tyylikkään varmasti.

Vaikka hyökkäyspeli ei naisten vahvin ase kansainvälisesti olekaan, Portugalia vastaan ero tuli juurikin sillä saralla suurimmaksi aloitussyötön ohessa. Suomi teki ottelussa yli puolet vähemmän hyökkäysvirheitä kuin Portugali ja ässäsyöttöjä kertyi peräti 14.

Päävalmentaja Tapio Kangasaniemi oli melko tyytyväinen näkemäänsä, joka oli paljolti odotetun kaltaista.

– Kun taululla seisoo 3-0, tai tässä tapauksessa 4-0, ei voi olla kuin tyytyväinen lukemiin. Olen erittäin tyytyväinen, että pelaajamateriaalimme on nyt laajempaa, kuten on nähty jo viime viikonlopun Israel-otteluissakin.

– Puolustimme tänäänkin aika hyvin, vaikka pystymme parempaankin. Maailmantasolla olemme jo puolustuksessa hyviä. Hyökkäyksen kanssa me tapellaan eteenpäin ja kärsivällisyys korostuu sillä osa-alueella paljon.

Suomi pelasi ensimmäiset kolme erää pitkälti tutulla seitsikolla Kaisa Alanko, Piia Korhonen, Pauliina Vilponen, Noora Kosonen, Michaela Madsen, Laura Pihlajamäki, Roosa Koskelo (L). Lisäerään kentälle tulivat muut seitsemän pelaajaa, mutta pelin taso säilyi edelleen hyvänä.

Piia Korhonen oli Suomen tehonainen (15/+14) hyökäten 50% tehoilla vain yhdellä virheellä. Lisäerässä vasta 16-vuotias Suvi Kokkonen syötti erinomaisesti (3 ässää).

Suomen pistenaiset (kaikki neljä erää):
Piia Korhonen 15/+14 (2 torj) hyök 13/26
Michaela Madsen 9/+7 (3 äss) hyök 6/8
Noora Kosonen 8/+2 (2 äss, 1 torj) hyök 5/+19
Suvi Kokkonen 8/+4 (3 äss) hyök 5/12
Pauliina Vilponen 8/+4 (1 torj) hyök 7/15
Laura Pihlajamäki 7/+5 (2 äss, 1 torj) hyök 4/9
Kaisa Alanko 3/+3 (3 äss)
Ronja Heikkiniemi 3/+1 (1 äss)
Roosa Laakkonen 3/+3 (2 torj)
Daniela Öhman 2/+2 (1 torj)
Salla Karhu 2/0 hyök 2/9
Katja Kylmäaho 0/-1
Roosa Koskelo (L) vo 40%
Saana Koljonen (L) vo 80%

Torjunnat FIN-POR 8-5, ässät FIN-POR 14-4, syöttövirheet FIN-POR 9-13, hyökkäys% FIN-POR 41-35, vastaanotto% FIN-POR 47-46

Yksi erä karkasi Itävallalle

Itävalta tarjosi miehille varsin kelpo vastuksen ja kotijoukkueen otteen herpaannuttua tärkeillä osa-alueilla kolmannessa erässä se kuittasi jopa yhden erävoiton.

Kolmannen erän häviämisen myötä Suomi kuitenkin näytti vahvuutensa ja vei neljättä erää murskaluvuin.

Miesten seitsikkona oli jo Maailmanliigasta kesältä tuttu Eemi Tervaportti, Lelu Ojansivu, Elviss Krastins, Niklas Seppänen, Markus Kaurto, Tommi Siirilä ja Lauri Kerminen (L).

Niklas Seppänen sai joukkueesta jopa eniten passejä ja pelasi hyvän ottelun kaikilla osa-alueilla. Tervaportin ja hakkuri Ojansivun akseli oli tutun vahva erityisesti kakkospaikalta. Tommi Siirilä nakutti tehokkaasti keskeltä. Jan Helenius tuli terävästi peliin neljänteen erään Krastinsin tilalle.

Päävalmentaja Tuomas Sammelvuo ei liikoja peliä halunnut julkisesti analysoida, vaan loi katseita taas jo huomiseen.

– Ihan hyvä peli meiltä. Syöttö-vastaanotto oli hyvää ja peli meidän hallissa poislukien kolmas erä. Äijät hoitivat homman hienosti.

– Huomenna on iso päivä tälläisen voittopelin jälkeen Jatketaan meidän linjalla ja laitetaan taas kaikki peliin.

– Ei nämä voitot tule niin helpolla, kun katsomoon saattaa näyttää. Kunnioitamme vastustajaa, Itävalta oli hyvä sellainen tänään.

Itävallan ykkönen oli hakkuri Thomas Zass, joka teki hienot tehot 23/+18. Myös 12 pistettä tehnyt keskipelaaja Philip Schneider pelasi hyvän ottelun.

Suomen pistemiehet (kakki viisi erää):
Lelu Ojansivu 20/+13 (3 äss, 2 torj) hyök 15/23
Niklas Seppänen 16/+10 (1 äss) hyök 15/29
Tommi Siirilä 12/+7 (2 torj) hyök 10/11
Markus Kaurto 10/+5 (3 torj) hyök 7/9
Elviss Krastins 7/+2 (1 äss, 1 torj) hyök 5/15
Eemi Tervaportti 6/+3 (3 torj)
Jan Helenius 5/+4
Antti Siltala 3/+2
Antti Ropponen 3/0 (1 äss)
Lauri Kerminen (L) vo 77%

Torjunnat FIN-AUT 11-6, ässät FIN-AUT 7-5, syöttövirheet FIN-AUT 22-15, hyökkäys% FIN-AUT 60-43, vastaanotto% FIN-AUT 63-57