Roope Kakon (72-74-73-68,+3) urakka ET:n karsintafinaalissa PGA de Catalunya Resortissa päättyi karsiutumiseen jo ennen kahta viimeistä kierrosta.

Kakon sijoitus oli 85:s, 156 :n pelaajan karsinnassa 25 parasta ja saman tuloksen omanneet saivat vahvan kortin ET:lle kaudelle 2017.

Mahdollisuudet työpaikan uusimiseen menivät pitkälti jo kahdella ensimmäisellä kierroksella. Kolmantena ja neljäntenä päivänä espoolainen nousi tuloslistalla peräti 56 sijaa, joka jätti hänet kolmen lyönnin päähän finaalikierroksista.

– Alkutahdit kisaan lähtivät epävireisesti ensimmäisenä päivänä. Tyynellä kelillä helpommalla Tour-kentällä 72 lyöntiä, kaksi yli parin oli luokaton suoritus. Tuska kasvoi entisestään, kun en karsinnan aikana saanut putteja oikein mistään sisään, Kakko suomi esitystään.

Kauden aikana hän pelasi 25 kilpailua pääkiertueella. Paras sijoitus oli 17:s, rahaa hän keräsi 148 577 euroa, jolla oli Race to Dubai- listan 143.

– Koko kauden ajan sopivan rentouden löytämisen kanssa oli vaikeuksia, täällä se näkyi putterin jäätymisenä.

Tauon kautta uusi lataus

Pitkän kisakauden ja karsinnoissa koetun pettymyksen jälkeen Roope Kakko aikoo pitää lajiharjoittelusta ja pelaamisesta taukoa.

– Nyt on huilin ja tuumaustauon aika. Keskityn olemaan hyvä isä ja aviomies, panen fysiikkaa kuntoon. Golfmailan otan käteen vasta sitten, kun oikeasti siltä tuntuu ja omat visiot tulevasta selkiytyvät.

Kakon työmaaksi kaudella 2017 tulee Challenge Tour, jolla hän viimeksi pelasi alkuvuoden 2015, kunnes sai Madeiran yhteiskisan kautta kortin European Tourille.

– CT:n kautta sitä menestystä pitää lähteä hakemaan, se vaati oikean asenteen ja tätä varten mieli pitää saada valmiiksi levon kautta, Kakko suunnittelee.

Lähde: Kakon tiedote