Rauman SalBa nappasi Salibandyliigassa ison voiton kun Oilers kaatui kotikaukalossaan Espoossa 8-6. Vierasvoitto oli toinen perättäinen SalBalle, joka kahtena edelliskautena kykeni voittamaan vieraskentällä yhteensä vain kerran. Myös perjantain toisessa ottelussa lähti kaksi pistettä Espoosta länsirannikolla TPS:n hakiessa 5-3-voiton Westend Indiandista.

Tapiolassa Oilers elpyi vielä 2-5-tappiolukemista tasatilanteeseen 6-6, mutta ottelun viimeisellä kympillä raumalaiset karkasivat uudelleen. Tomi Lahti laukoi voittomaalin seitsemän minuuttia ennen loppusummeria, ja Antti Keskitalo iski vielä viimeisen niitin ylivoimalla. Oilers on tappion kärsineenäkin vielä sarjataulukossa neljäntenä. SalBa vaanii play off -viivan alla sijalla yhdeksän.

Keskiviikkona 3-2-voiton EräViikingeistä puolustanut TPS jatkoi Otahallissa samaan malliin ja nitkutti pelin ensimmäisellä puolikkaalla itsensä 4-1-johtoon. Indians kavensi vielä kahdesti, mutta Ville Hirvisuon väliin laukoma turkulaisten viides osuma piti vieraat edellä. TPS:n MM-puolustaja Lauri Stenfors teki kauden ensimmäiset kaksi maaliaan. Voitto nosti seitsemäntenä olevan TPS:n tasapisteisiin Indiansin sekä Nokian KrP:n kanssa.

Salibandyliiga jatkuu lauantaina otteluilla OLS – Nokian KrP, Classic – Westend Indians, Koovee – M-Team ja Happee – Steelers.

Lähde: Floorball.fi