Taas alkaa olla se aika, kun urheilutoimittajat valitsevat Vuoden urheilijan. Ja taas kerran on sanottava, ettei sellaista voi yksinkertaisesti valita.
On totaalinen mahdottomuus asettaa eri lajien urheilijoita samalle viivalle – kyse on valinnan tekevien omista mieltymyksistä, pärstäkertoimista ja mielikuvista. Ehkä jopa siitä, onko joku joskus antanut tai ei. Siis haastattelun.
Aika usein kyse on jopa jonkinlaisesta fanituksesta, mitä urheilutoimittajan ei pitäisi ainakaan työssään harrastaa. Valitettavan usein niin kuitenkin käy.
Natisevalla aasinsillalla itse asiaan on pakko kertoa eräs fanitustarina vuosien takaa. Suomi pelasi Anfield Roadilla jalkapallon MM-karsintaottelua Englantia vastaan, elettiin maaliskuuta 2001. Pressikatsomossa oli iso joukko suomalaistoimittajia, minäkin. Kaikkien yllätykseksi Aki Riihilahti tökkäsi Suomen johtoon 26. minuutilla. Istuin takarivissä, joten näin muiden suomalaistoimittajien reaktiot. Suurimmalla osalla pokka piti, mutta kaksi nousi ylös villisti tuulettaen. He olivat YLE:n Kaj Kunnas ja Hoopi Hänninen. Toimittaja on toimittaja, fani on fani.
Palataan itse kukkaruukkuun. Miten ihmeessä asettaa paremmuusjärjestykseen vaikkapa maantiepyöräilyn MM-mitalisti Lotta Lepistö, jääkiekkoilija Patrik Laine ja ratakelauksen ylivoimainen valtias Leo-Pekka Tähti? Ei mitenkään. Moni on esittänyt, että meillä Suomessakin pitäisi valita brittien tapaan mieluummin Vuoden urheilupersoona. Kysyn vain, mitä se muuttaisi? Vuoden urheilijana sitä kuitenkin pidettäisiin – sellainen kun on meillä valittu vuodesta 1947 asti.
Toinen asia, mistä on puhuttu paljon, on se, miksi urheilutoimittajat saavat valita Vuoden urheilijan? Siksi, kun niin on tehty aina. Uskokaa, monelle se on yksi vuoden kohokohtia, kun saa raapustaa paperille oman kärkikymmenikkönsä. Ammatillinen orgasmi. En tiedä miksi.
En tosin kannata mitään suuren yleisön huutoäänestystäkään. Jos urheilijoilta kysytään, keiden arvostus on heille tärkein, on vastaus aina sama: toisten urheilijoiden. Ehdotankin, että jatkossa valinnan tekisivät urheilijat itse. Joka lajista sopiva määrä urheilijoita äänestämään ja se olisi siinä. Näin valinnan tekisivät he, jotka ovat itsekin hikoilleet, kärsineet, voittaneet ja hävinneet. Käyneet läpi urheilijan elämän koko tunneskaalaan kipuineen ja riemuineen. Se osoittaisi kunnioitusta urheilijoille, valta olisi heillä, kenelle se tässä tapauksessa kuuluu.
Pompöösi Urheilugaala pidetään tammikuun puolivälissä Hartwall Areenassa. Olen monena vuonna kirjoittanut liki saman sisältöisen kolumnin gaalan karmeudesta. Viime vuonna jäi kirjoittamatta, koska olin itsekin ehdolla. Syöttöporsas mikä syöttöporsas.
Vaikka en tullut valituksi, en taida enää tänä vuonna kirjoittaa samasta aiheesta. Käyköön tämä ennakkovuodatus kritiikistä nyt.
LAURI HOLLO